Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 43



 

 

Tuulivoimarakentamisen suunnittelu ja rakentamisen periaatteet Kannuksessa

 

Teknisten palveluiden lautakunta 22.05.2023 § 43  

213/00.01.02/2022  

 

Valmistelija: työpäällikkö Matti Salmela

 

Tekniset palvelut on laatinut yhteistyössä Plandea Oy:n kanssa Tuulivoimarakentamisen suunnittelu ja rakentamisen periaatteet Kannuksessa 2023 asiakirjan. Valmisteluun valittiin ohjausryhmä, johon kuuluvat tekninen johtaja, työpäällikkö ja rakennustarkastaja, lisäksi kolme teknisten palveluiden lautakunnan keskuudestaan valitsemaa jäsentä ja kolme kaupunginhallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Työryhmä kokoontui kolme kertaa, lisäksi valmistelusta järjestettiin teknisten palveluiden lautakunnalle kaksi esittelytilaisuutta. Lisäksi järjestettiin 22.3-23.4.2023 välisenä aikana kuntalaiskysely tuulivoimarakentamisesta.

 

Laadittu Tuulivoimarakentamisen suunnittelu ja rakentamisen periaatteet Kannuksessa 2023 asiakirja on liitteenä.

 

Työpäällikkö Teknisten palveluiden lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tuulivoimarakentamisen suunnittelu ja rakentamisen periaatteet Kannuksessa 2023 asiakirjan. 

 

Päätös 

Plandea Oy:n Minna Vesisenaho oli esittelemässä Tuulivoimarakentamisen suunnittelu ja rakentamisen periaatteet Kannuksessa 2023 -asiakirjaa.

Eero Pihlajaniemi esitti, että asuin- ja lomarakennusten suojavyöhykkeen laajuus muutetaan kahdesta kilometristä kolmeen kilometriin. Perusteluna Pihlajaniemi esitti seuraavaa:
"Suojavyöhykkeen laskemistapana on tähän asti käytetty napakorkeus kertaa kymmenen. Tuulimyllyjen napakorkeus on ollut 175-200 metriä. Tästä laskemalla saadaan suojaetäisyydeksi 2km/tuulimylly. Nykyisin tehdään korkeampia rakenteita, koska silloin saadaan isompi teho yksikölle. Tuulimyllyjen napakorkeus on kasvanut 250-300 metriin. Aikaisemman laskukaavan mukaisesti lasketaan napakorkeus kertaa kymmenen, minkä perusteella saadaan uudeksi suojaetäisyydeksi kolme kilometriä. Tämä on yleisesti käytetty ohje suojaetäisyyksien laskennassa.Mikäli periaatteita halutaan muuttaa niin silloin uusi poikkeava laskentatapa pitää hyväksyttää Kannuksen osalta ministeriössä."

Riikka Leppäkari kannatti Pihlajaniemen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty työpäällikön pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys. Päätettiin suorittaa kädennostoäänestys.

Työpäällikön pohjaesitys:
Jaakko Kolppanen
Veijo Hernesniemi
Aila Niemonen
Ari Tiittanen
Janne Kivioja

Eero Pihlajaniemen muutosesitys:
Eero Pihlajaniemi
Riikka Leppäkari

Puheenjohtaja totesi, että teknisten palveluiden lautakunta on äänin 5/2 päättänyt hyväksyä työpäällikön ehdotuksen asiassa.