Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 55



 

 

Kannuksen kaupungin jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakuntaan

 

Kaupunginhallitus 16.04.2024 § 55  

161/00.04.01/2023  

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät 1.1.2025 alkaen valtiolta

kunnille työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (380/2023)

mukaisesti. Kannuksen kaupunginvaltuusto päätti 30.10.2023 § 44, että Kokkolan kaupunki toimii työllisyysalueen vastuukuntana ja samalla hyväksyi sopimuksen Keski-Pohjanmaan kuntien

työvoimapalvelujen järjestämisestä sekä Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen järjestämissuunnitelman. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti lisätä päätökseen ponnen: "Kannuksen kaupunginvaltuusto edellyttää, että jatkossakin, vaikka Kokkolan kaupunki on vastuukunta te-palvelujen järjestäjänä, niin te-palvelujen toimipaikka tulee olla myös Kannuksessa ja henkilökohtaista palvelua pitää olla saatavissa lähipalveluna koko Keski-Pohjanmaan alueella pienimmissäkin kunnissa säännöllisesti."

 

Keski-Pohjanmaan kunnista Lestijärvi, Kaustinen ja Toholampi eivät

hyväksyneet Halsuan kunnan, Kannuksen kaupungin, Kokkolan

kaupungin, Perhon kunnan ja Vetelin kunnan hyväksymää

sopimusta Keski-Pohjanmaan kuntien työvoimapalvelujen

järjestämisestä, joten Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen

muodostamiseksi tarvittiin valtioneuvoston

päätöksentekomenettelyä.

 

Työ- ja elinkeinoministeriö kuuli kuntia ajalla 27.11.2023-2.2.2024.

Kuntien kuulemisen jälkeen valtioneuvosto päätti työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä, että:

1. Kokkolan kaupunki, Halsuan kunta, Lestijärven kunta,

Kannuksen kaupunki, Kaustisen kunta, Perhon kunta,

Toholammin kunta ja Vetelin kunta muodostavat

työllisyysalueen (Keski-Pohjanmaan työllisyysalue)

Kokkolan kaupunki toimii kuntalain (410/2015) 51 §:n

mukaisena vastuukuntana. Muiden kuntien vastuu

työvoimapalveluiden järjestämisestä ja muista

työvoimaviranomaiselle säädetyistä tehtävistä siirretään

Kokkolan kaupungille. Kuntien yhteistoiminnassa noudatetaan

yhteistoimintasopimuksen mukaisia ehtoja, sellaisena kuin

Kokkolan kaupungin, Halsuan kunnan, Kannuksen kaupungin,

Perhon kunnan ja Vetelin kunnan valtuustot ovat

yhteistoimintasopimuksen (Sopimus Keski-Pohjanmaan

kuntien työvoimapalvelujen järjestämiseksi, jäljempänä

yhteistoimintasopimus) hyväksyneet.

2. Kuntien yhteisenä toimielimenä toimii Kokkolan kaupungin

organisaatioon perustettava lautakunta.

Jokaisella työllisyysalueen kunnalla on lautakunnassa

vähintään yksi kunnan valitsema jäsen. Kunnalla on oikeus

valita jäseniä lautakuntaan siten, että sillä on lautakunnassa

yksi jäsen kunnan jokaista alkavaa 5 000 työvoimaan laskettavaa henkilöä kohden, kuitenkin siten, ettei yhdelläkään kunnalla voi olla lautakunnan päätöksenteossa määräysvaltaa.

3. Kustannusten jaossa noudatetaan yhteistoimintasopimuksen

kohdassa 7 sovittua.

4. Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden

siihen liittyvien lakien voimaanpanosta annetun lain

(383/2023) 6 §:ssä tarkoitettu työ- ja elinkeinotoimistoista,

elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista ja elinkeino-,

liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksesta siirtyvä henkilöstö siirtyy Kokkolan kaupungille.

 

Valtioneuvoston päätös yhteistoiminnan ehdoista on voimassa,

kunnes asianomaiset kunnat toisin sopivat. Asianomaisten kuntien

on välittömästi käynnistettävä yhteistoimintasopimuksen

muutosmenettelyt sekä muut tarvittavat toimet yhteistoiminnan

ehdoista sopimiseksi.

 

Kokkolan kaupunginvaltuusto on 18.3.2024 tehnyt Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Kokkolan kaupungin hallintosääntöön tarvittavat muutokset työllisyyslautakunnan perustamiseksi. Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunnan tehtäväalue, erityiset tehtävät ja toimivalta määritellään Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunnan

toimintasäännössä.

 

Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunta toimii työvoimapalvelujen

järjestämisestä annetun lain (380/2023), työttömyysturvalain

(1290/2002) ja työllistymisen monialaisesta edistämisestä annetun

lain (381/2023) mukaisena työvoimaviranomaisena Keski-

Pohjanmaalla. Keski-Pohjanmaan muut kunnat voivat nimetä

edustajansa Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakuntaan

vastuukuntasopimuksen kohdan 3 mukaisesti.

 

Sopimuksessa Keski-Pohjanmaan kuntien työvoimapalvelujen

järjestämiseksi on sovittu kohdassa 3, että työllisyyslautakunnalle

perustetaan kuntien- ja kaupunginjohtajista koostuva

seurantaryhmä, jolla on ohjaus, yhteensovitus- ja seurantatehtävä.

 

Yleinen vaalikelpoisuus, vaalikelpoisuus valtuustoon ja laki naisten

ja miesten välisestä tasa-arvosta (vähintään 40 % kumpaakin

sukupuolta) koskevat myös kuntien yhteisen toimielimen jäsenten ja

varajäsenten valintaa.

 

Kuntalain 77 §:n mukaan kuntien yhteisessä toimielimessä jäseninä

voivat olla asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen

vaalikelpoiset henkilöt.

 

Erityiset säännökset vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ovat kuntalain

74 §:ssä. Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on

vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva

henkilö,

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella

toimivan kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön

palveluksessa, eikä

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen

jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen

rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa

yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle

asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien

asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai

vahinkoa.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se:

1.  merkitsee tiedoksi oheismateriaalina olevan valtioneuvoston päätöksen (VN/17693/2023) työllisyysalueen muodostumisesta Keski-Pohjanmaalle, sekä

2. nimeää Kannuksen kaupungin jäsenen ja varajäsenen Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakuntaan.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.