Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalveluiden lautakunta
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 36



 

 

Valtuustoaloite Liikuntaneuvonnan vakiinnuttaminen Kannukseen

 

Kaupunginhallitus 07.11.2023 § 193 

 

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Valtuutettu Sanna-Kaisa Göös sekä keskustan valtuustoryhmä jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.9.2023 oheismateriaalina olevan valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Kannuksen hyvinvointipalveluiden toimialaan perustetaan ja budjetoidaan yhden henkilötyövuoden verran lisää resurssia liikuntaneuvojan toimea varten, ja että liikuntaneuvonta vakiinnutetaan osaksi hyvinvointipalveluiden toimintaa.

 

Hallintosäännön 110 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Aloite kuuluu hyvinvointipalveluiden toimialaan.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja päättää lähettää
sen hyvinvointipalveluiden toimialan valmisteltavaksi ja päätettäväksi.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Hyvinvointipalveluiden lautakunta 14.11.2023 § 36  

229/12.04.00/2023  

 

Valmistelija hyvinvointijohtaja Johanna Junno ja liikuntapalvelupäällikkö Marianne Nivala

 

Kannuksen kaupungin liikuntapalvelut on toteuttanut onnistuneesti liikuntaneuvontaa viime vuosina hankerahoituksen avulla. Tämä toiminta on nyt ja tulevaisuudessa tärkeässä roolissa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistehtävässä, joka on vastuutettu kunnille. Liikuntapalvelut on pystynyt hankerahoituksella tarjoamaan liikuntaneuvontaa ilmaiseksi, mikä on varmasti lisännyt sen houkuttelevuutta.

 

Tässä taloudellisessa tilanteessa liikuntapalveluiden omana toimintana kokonaan kaupungin omalla rahoituksella sen toteuttaminen ei ole mahdollista. Tämän lisäksi hanketoimintaa on jouduttu huomattavasti karsimaan edellisvuosista, koska liikunnallisen elämäntavan edistämisen hankkeissa vaadittavaa 50% omarahoitusosuutta ei pystytä lisäämään liikuntapalveluiden talousarvioon tiukasta talousraamista johtuen. Mikäli jatkossa tulee avustushakuja, joissa omarahoitusosuus on huomattavasti pienempi kuin nyt vaadittava 50%, liikuntapalvelut voi harkita liikuntaneuvontaan haettavaa avustusta, mikäli liikuntapalvelut näkee sen realistiseksi.

 

Hyvinvointijohtaja Hyvinvointipalveluin lautakunta merkitsee aloitteen tiedoksi, ja toteaa, ettei liikuntaneuvontaa voida vakinaistaa osaksi liikuntapalveluiden toimintaa ainakaan ulkopuolisen työntekijän palkkaamisen kautta. Liikuntapalvelut pohtii, onko liikuntaneuvontaa mahdollista ottaa mukaan perustoimintaan osittain nykyisillä henkilöstöresursseilla toteutettavaksi

 

Päätös 

Hyvinvointipalveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä hyvinvointijohtajan esityksen asiassa.