RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti 2022
Yt-toimikunta 04.05.2023 § 14
Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Mirja Yli-Arvo
Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportti kuvaa toteutunutta kehitystä ja auttaa päätösten vaikutusten ennakoinnissa ja toteutumisen seurannassa.
Kuntatyönantaja KT on laatinut uuden suosituksen henkilöstökertomuksen laadintaan. Suosituksessa esitetään viisi tunnuslukua, joilla henkilöstötietoa voidaan kerätä valtakunnallisesti samalla tavalla. Nämä tunnusluvut ovat:
- henkilötyömäärä
- henkilöstön ikärakenne
- henkilöstön vaihtuvuus
- sairauspoissaolot
- henkilöstön osaamisen kehittäminen
Yleisten tunnuslukujen lisäksi raporttiin sisällytetään muita henkilöstövoimavaroja kuvaavia tunnuslukuja.
Kannuksen kaupungin henkilötyömäärä oli 220,3 henkilötyövuotta. Sairauspoissaolojen määrä oli 4230 kalenteripäivää eli 19,2 kpv/htv. Sairauspoissaolojen määrä kasvoi 1110 kalenteripäivällä edelliseen vuoteen verraten. Tästä kasvusta miltein kaikki johtui alle 30 päivää kestävistä poissaoloista. Eniten poissaoloja työstä aiheuttivat koronavirukseen liittyvät diagnoosit ja muut hengitystieinfektiot.
Vuoden 2022 henkilöstöraportti on oheismateriaalina.
Puheenjohtaja Yt-toimikunta hyväksyy oheismateriaalina olevan henkilöstöraportin vuodelta 2022 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Päätös Yt-toimikunta päätti yksimielisesti hyväksyä henkilöstöraportin vuodelta 2022 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Kaupunginhallitus 30.05.2023 § 103
Henkilöstöraportti 2022 on oheismateriaalina.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä yt-toimikunnan ehdotuksen asiassa sekä saattaa henkilöstöraportin kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.
Kaupunginvaltuusto 05.06.2023 § 28
145/01.00.02/2023
Henkilöstöraportti 2022 on oheismateriaalina.
Päätös
Henkilöstöpäällikkö Mirja Yli-Arvo esitteli henkilöstöraportin.
Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |