Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 76



 

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2023-2027

 

Yt-toimikunta 11.04.2023 § 5 

 

 

Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Mirja Yli-Arvo

 

Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Työpaikkakäynteihin ja muihin työterveyshuollon suorittamiin selvityksiin perustuen toimintasuunnitelmaa tulee tarkistaa vuosittain.

Työterveyshuoltolain 2:8 §:n mukaan, kun työnantaja valmistelee työterveyshuollon toteuttamiseksi tarpeellisia päätöksiä, työnantajan tulee toimia yhteistoiminnassa työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa asioissa, jotka liittyvät työpaikan työterveyshuollon järjestämisen yleisiin suuntaviivoihin ja toiminnan suunnitteluun mukaan lukien työterveyshuollon toimintasuunnitelma, sisältö, laajuus sekä työterveyshuollon toteutus ja vaikutusten arviointi samoin kuin antaa työntekijöille tai heidän edustajilleen riittävän ajoissa asioiden käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot.

Kela korvaa työnantajalle osan työterveyshuollon kustannuksista. Ehkäisevän työterveyshuollon korvaus on 60 prosenttia ja sairaanhoidon 50 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista. Korvattava työterveyshuolto pohjautuu aina työterveyshuoltosopimukseen, työpaikkaselvitykseen sekä työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan, joiden pitää olla ajan tasalla. Työntekijälle työterveyshuolto on maksutonta.

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2023-2027 on oheismateriaalina.

 

Puheenjohtaja Yt-toimikunta käsittelee työterveyshuollon toimintasuunnitelman 2023-2027 ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös 

Yt-toimikunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan esityksen asiassa.

 

 

Kaupunginhallitus 18.04.2023 § 76  

121/01.04.02/2023  

 

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2023-2027 on oheismateriaalina.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Yt-toimikunnan esityksen asiassa.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.