Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 14


 

 

Varhaiskasvatuksen toimien perustaminen ja lakkauttaminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 29.04.2024 § 14  

99/01.01.01/2024  

 

Valmistelijat: kasvatus- ja opetusjohtaja Leena Kivijakola, varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Salonen, henkilöstöpällikkö Mirja Yli-Arvo

Hallintosäännön 30 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunta päättävät osaltaan vakinaisen viran tai toimen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Hallintosäännön 32 §:n mukaan virka- ja työsuhteeseen ottava viranomainen päättää viran/toimen kelpoisuusvaatimuksista.

Voimassa oleva varhaiskasvatuslaki määrittelee, että lapsiryhmässä tulisi olla kaksi korkeakoulutettua kasvatushenkilöstöön kuuluvaa. Korkeakoulutetuiksi luetaan varhaiskasvatuksen opettaja tai varhaiskasvatuksen sosionomi. Laissa on siirtymäsääntö voimassa 31.12.2029 saakka.

Tällä hetkellä Kannuksen varhaiskasvatuksessa ei vielä toteudu lain vaatimus, sillä riittävää määrää korkeakoulutettuja vakituisia toimia ei ole. Korkeakoulutettujen henkilöiden lisääntyessä lastenhoitajien suhteellinen määrä vähenee.

Kasvatus- ja opetusjohtaja  


Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää

1. perustaa kaksi varhaiskasvatuksen kokoaikaista opettajan tointa (600054, 600055) 1.8.2024 alkaen. Toimien kelpoisuudet määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / § 27 / § 75 mukaan.

 

2. lakkauttaa 1.8.2024 lukien varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimet (600025, 600030, 600035).  

3. hakea kaupunginhallitukselta täyttöluvat perustettaviin varhaiskasvatuksen opettajan toimiin.
 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä kasvatus- ja opetusjohtajan ehdotuksen asiassa.