Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 54


 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan ratkaisuvallan delegointi viranhaltijoille 13.2.2023 alkaen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.02.2023 § 6 

 

 

Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Leena Kivijakola

 

Kaupunginvaltuusto päätti 12.12.2022 § 55 hallintosäännön päivittämisestä 1.1.2023 alkaen.

Hallintosäännön 25 §:n mukaan toimielin voi siirtää sille tässä hallintosäännössä määrättyä toimivaltaansa edelleen alaisilleen viranomaisille.

Esitys delegoinnoista liitteenä. Liitteeseen on koottu myös hallintosäännössä ja lautakunnan vuosittain erikseen tekemät päätökset.

  

Sivistystoimenjohtaja Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää delegoida valtaansa liitteen mukaisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä sivistystoimenjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.11.2023 § 54  

54/00.01.01/2023  

 

Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Leena Kivijakola, apulaisrehtori Maija Huuki-Anthopoulou

 

Oppivelvollisuuden tavoitteena on turvata kaikille elämässä ja yhteiskunnassa tarpeellinen perusosaaminen ja sivistys sekä edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Lisäksi oppivelvollisuuden tavoitteena on nostaa koulutus- ja osaamistasoa, kaventaa oppimiseroja ja lisätä koulutuksellista yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja lasten ja nuorten hyvinvointia. (Oppivelvollisuuslaki § 1)

 

Uusi oppivelvollisuuslaki (30.12.2020/1214) astui voimaan 1.8.2021 ja se laajensi oppivelvollisuuden perusopetuksen suorittamisvelvollisuuden jälkeen. Oppivelvollisuus päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen hyväksytysti suorittanut ylioppilastutkinnosta annetussa laissa (502/2019) tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitetun tutkinnon taikka niitä vastaavan Ahvenanmaalla suoritetun tai ulkomaisen koulutuksen.

 

Kannuksen kaupungin kasvatus ja opetuspalveluiden delegointisääntöön tulee tehdä lakiin liittyviä lisäyksiä, jotka eivät ole olleet aiemmin ajankohtaisia.

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää delegoida takautuvasti 1.8.2023 alkaen ratkaisuvaltaansa seuraavasti:

Opetuspalvelut

  • päättää oppivelvollisuuden keskeyttämisestä (oppivelvollisuuslaki § 7)

- oppivelvollinen ei ole minkään koulutuksen järjestäjän opiskelija

kasvatus- ja opetusjohtaja

- päättää lukio-opiskelijan oppivelvollisuuden suorittamisen

keskeyttämisestä 

            apulaisrehtori

  • hakeutumisvelvollisuuden ja koulutuksen järjestäjän (Kannuksen kaupunki) ohjaus- ja valvontavastuu (oppivelvollisuuslaki § 11-12)

- oppilaanohjaaja (perusopetuksen jälkeen)  

- opinto-ohjaaja (toisen asteen opiskelijoiden kohdalla)

  • selvittää valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä asuinkunnan oppivelvollisten ilmoitukset (§ 14)

opinto-ohjaaja

  • oppivelvollisuuden suorittamiseen ja keskeyttämiseen liittyvät selvitykset ja suunnitelmat oppivelvollisuuden suorittamisesta (§ 7-8) sekä ohjaus- ja valvontavastuu (§ 14)

- lukiokoulutuksen osalta opinto-ohjaaja

- muun koulutuksen osalta oppilaan ohjaaja

  • oppivelvollisen eronneeksi katsomisen selvitys (oppivelvollisuuslaki § 13)

opinto-ohjaaja

  • tekee opiskelupaikan osoittamispäätöksen (oppivelvollisuuslaki § 15)

kasvatus- ja opetusjohtaja

  • päättää oikeudesta maksuttomaan koulutukseen, majoituskorvaukseen ja matkakorvaukseen (oppivelvollisuuslaki §:t 16-21)

apulaisrehtori

 

       Delegointipäätös lisätään 13.2.2023 tehtyyn delegointiliitteeseen.

 

Päätös Pidettiin tauko klo 17.00-17.16.

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä kasvatus- ja opetusjohtajan ehdotuksen asiassa.

Opintojen ohjaajat pyydetään mukaan seuraavaan iltakouluun kuultavaksi.