Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 24


 

 

Arviointikertomuksen laatiminen

 

Tarkastuslautakunta 06.03.2023 § 12 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle oman arviointikertomuksensa tilinpäätösvuodelta.

 

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen pohjalta sekä asiantuntijoiden kuulemisten perusteella.

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta keskustelee vuoden 2022 arviointikertomuksen laatimisesta ja arviointikertomukseen otettavista havainnoista.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta keskusteli vuoden 2022 arviointikertomuksen laatimisesta ja arviointikertomukseen otettavista havainnoista.

 

 

Tarkastuslautakunta 24.04.2023 § 19 

 

 

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa tarkastuslautakunnan seuraavissa kokouksissa.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa tarkastuslautakunnan seuraavissa kokouksissa.

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi 11.47 - 12.25.

 

 

Tarkastuslautakunta 15.05.2023 § 24  

172/02.02.00/2021  

 

 

   Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa tarkastuslautakunnan seuraavassa kokouksessa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa tarkastuslautakunnan seuraavassa kokouksessa.

Irmeli Annanolli poistui ajassa 19.49 ja valittiin pöytäkirjantarkastajaksi käsittelyssä olevasta pykälästä eteenpäin Sanna-Kaisa Göös.