Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 37



 

 

Kannuksen kaupungin lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 07.06.2023 § 37  

256/12.00.00/2022  

 

Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Leena Kivijakola

 

Kannuksen kaupunki on vastaanottanut 21.3.2023 lausuntopyynnön liittyen Maija Huuki-Anthopouloun, asiamiehenään Petri Rajala, (jäljempänä "Valittaja") kunnallisvalitukseen. Lausunto ja asiakirjat tulee toimittaa hallinto-oikeuteen 16.6.2023 mennessä.


Kunnallisvalituksen sisällöstä

 

Valituksessa vaaditaan kumoamaan oikaisuvaatimuksen kohteena ollut kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 19.12.2022 § 59 kokonaisuudessaan. Toissijaisesti on vaadittu, että ko. päätöstä muutetaan siten, että sivistystoimenjohtajan päätösehdotus hylätään kokonaisuudessaan ja asia palautetaan valmisteltavaksi. Lisäksi vaaditaan, että oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen täytäntöönpano kielletään tai määrätään keskeytettäväksi, kunnes päätös on saanut lainvoiman. Valittaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista 270 eurolla.
 

Kunnallisvalituksen kohteena olevalla päätöksellä kasvatus- ja opetuslautakunta on päättänyt lukion ja yläkoulun toimintayksiköiden yhdistämisestä yhdeksi kokonaisuudeksi. Lisäksi on päätetty delegointipäätöksen valmisteluun ryhtymisestä.
 

Kunnallisvalituksen perusteena vedotaan muun ohella siihen, että kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen (19.12.2022 § 59) päätöslauselman asiakohdissa 1 ja 2 tarkoitetut asiat olisi tullut hallintolain 25 §:n nojalla käsitellä yhdessä. Muutoksenhakija viittaa käsityksenään myös siihen, että virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskeva asia olisi tullut ratkaista samalla kertaa, ja että kuulemiskutsussa on annettu ymmärtää eri asioiden ratkaisuilla olevan vaikutusta toisiinsa. Muutoksenhakija myös esimerkiksi arvioi, ettei kuulemiskutsun sisältöä ole laadittu riittävällä tarkkuudella ja ettei päätöksenteko ole toteutunut riittävän täsmällisenä suhteessa kuulemiskutsussa selostettuun. Valittaja pitää epäkohtana myös sitä, ettei delegointien sisältöä ole kerrottu kuulemiskutsussa. Samassa yhteydessä ruoditaan myös toimintayksiköiden yhdistämistä koskevan päätöksenteon taustoja.
 

Valittaja esittää näkemyksenään, että päätös olisi myös hallintolain 44 §:n vastainen, koska siitä ei Valittajan toivomalla tavalla välity tieto sen suhteesta aiempaan päätöksentekoon. Samalla todetaan, että päätös on kuitenkin perustunut tarkoituksenmukaisuusharkintaan, jonka nojalla päätös voidaan joko tehdä tai jättää tekemättä. Myös hallintolain 45 §:ssä tarkoitettu perusteluvelvollisuus katsotaan kunnallisvalituksessa laiminlyödyn. Päätöksen perusteluita kutsutaan näennäisperusteiksi.
 

Kunnallisvalituksessa vedotaan lisäksi kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003, ns. viranhaltijalaki) 23 §:n mukaisiin virantoimitusvelvollisuuden muuttamisen edellytyksiin, vaikka viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta ei ole muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellä muutettu. Samalla annetaan ymmärtää, että päätöksessä kyse olisi kuitenkin ollut organisaatiomallin eikä virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta, ja että organisaationkin muuttaminen olisi lainvastaista.
 

Valittaja perustaa kunnallisvalituksensa myös hallintolain 6 §:ssä lausuttuihin suhteellisuuden ja tarkoitussidonnaisuuden periaatteisiin, koska päätöksen ei nähdä sisältäneen hyväksyttävää tarkoitusta ja se arvioidaan ristiriitaiseksi suhteessa muihin päätöksiin.
 

Lopuksi myös katsotaan, että päätöstä ei olisi ollut pakko tehdä, vaan kyse olisi yksinomaan poliittisesta tarkoituksenmukaisuusharkinnasta. Lisäksi Valittaja toteaa käsityksenään, että päätöksellä oltaisiin luomassa organisaatiomallia sopivammaksi aiemmin päätetylle rehtorimallille.

Kuntalain 143 §:n mukaista täytäntöönpanon kieltämistä perustellaan sillä, että täytäntöönpano voisi johtaa työajan menettämiseen ja muuhun resurssihukkaan.

Lausuntopyyntö kokonaisuudessaan liitteenä.

Lausunnonantajan lausunto, vaatimukset ja näkemykset perusteluineen liitteenä.
 

Kasvatus- ja opetusjohtaja  


Kasvatus- ja opetuslautakunta
 

  1. päättää antaa Vaasan hallinto-oikeudelle liitteenä olevan lausunnon liittyen Maija Huuki-Anthopouloun jättämään kunnallisvalitukseen.
     
  2. päättää oikeuttaa kasvatus- ja opetusjohtajan allekirjoittamaan lausunnon.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä kasvatus- ja opetusjohtajan ehdotuksen asiassa.