Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 12


 

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 12  

174/00.00.00/2022  

 

Vaalilain (714/1998) 63 §:n mukaan kunnan

keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat

tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä

siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19

saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta

huomioon ottamatta.

 

Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

 

1) ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu

äänestysrekisteriin,

 

2) vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva

taikka muu asiaton merkintä,

 

3) lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti

voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin

tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt, taikka

 

4) kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä

olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

 

Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä on tehtävä merkintä

kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon

ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.

 

Jos ennakkoäänestyksestä ei ole tehty merkintää

ennakkoäänestyspaikassa äänestysrekisteriin, se tehdään

keskusvaalilautakunnan toimesta ja myös tulostettuun

vaaliluetteloon.

 

Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut liput ruskeisiin vaalikuoriin.

 

Sen jälkeen, kun ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu, kunnan

keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret

äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä

äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan. Hyväksytyt

vaalikuoret on äänestysalueittain lajiteltuina ja lähetekirjeistä

erotettuina säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa.

(5.4.2002/247)

 

Vaalilain 64 §:n (5.4.2002/247) mukaan vaalikuorten toimittaminen vaalipiirilautakunnalle tapahtuu siten, että muissa kuin kuntavaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnan on suljettava vaalikuoret kestävään päällykseen äänestysalueittain lajiteltuna. Lähetykseen liitetään tiedot vaalikuorten lukumäärästä kussakin ryhmässä, johon ne on lajiteltu. Lähetys sinetöidään, ja sen päällykseen merkitään vaalipiirilautakunnan osoite ja lähettäjä. Lähetys toimitetaan kiireellisesti vaalipiirilautakunnalle sen määräämällä tavalla.

 

Kannuksen kaupungissa on vain yksi äänestysalue, 001 Kannus.

 

Em. keskusvaalilautakunnan päätöksiin ei saa erikseen hakea

muutosta.

 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta

1. käy läpi ennakkoäänestysasiakirjat, avaa kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimaa niissä olevat äänestysliput ja sulkee ne ruskeaan vaalikuoreen,

2. merkitsee pöytäkirjaan hyväksyttyjen vaalikuorten määrän,

3. tekee merkinnän pöytäkirjaan äänestyksen huomioon
ottamatta jättämisestä ja liittää huomioon ottamatta jätetyt
vaalikuoret lähetekirjeineen ja -kuorineen pöytäkirjaan,

4. sulkee avaamattomat, hyväksytyt vaalikuoret kestävään
päällykseen ja sinetöi sen ja säilyttää hyväksytyt vaalikuoret
paloturvallisessa, lukitussa paikassa ja

5. tallentaa laskentajärjestelmään hyväksyttyjen vaalikuorten
lukumäärät oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti ja

6. toimittaa asiakirjat vaalipiirilautakunnalle annettujen ohjeiden mukaisesti.

 

Päätös 

Keskusvaalilautakunta tarkasti saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja totesi, että hyväksyttäviä ennakkoääniä on saapunut 1645 kpl, joista 4 oli kirjeääniä. Näiden lisäksi yksi ennakkoääni jätettiin huomioon ottamatta, koska sen lähetekirjeestä puuttui äänestäjän allekirjoitus, eikä näin ollen voida olla varmoja äänestäjän henkilöllisyydestä. Tämä ennakkoääni liitettiin pöytäkirjaan.

Keskusvaalilautakunta avasi hyväksytyt kirjeäänestyksen turkoosit vaalikuoret, leimasi niissä olevat äänestysliput ja sulki ne ruskeisiin vaalikuoriin.

Keskusvaalilautakunta sulki avaamattomat ja hyväksytyt vaalikuoret kestävään päällykseen ja sinetöi sen.

Keskusvaalilautakunta päätti merkitä hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärän laskentajärjestelmään oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti sekä toimittaa hyväksytyt vaalikuoret Vaasan vaalipiirilautakunnalle annettujen ohjeiden mukaisesti.