Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalveluiden lautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 3



 

 

Omatoimikirjaston käyttösäännöt

 

Hyvinvointipalveluiden lautakunta 15.03.2023 § 3  

94/12.03.01/2023  

 

Valmistelija: vastaava kirjastonhoitaja Tuulevi Borén

 

Kannuksen kaupunginkirjasto on toteuttamassa Omatoimikirjasto Kannukseen -hanketta. Aluehallintoviraston hankkeelle myöntämän valtionavustuksen (14 900 €) käytölle on saatu jatkoaikaa 31.12.2023 saakka. Omatoimikirjasto otetaan käyttöön vuoden 2023 aikana. Omatoimikirjasto tarkoittaa, että kirjaston aukioloaikoja laajennetaan tekniikan avulla ja asiakkaat voivat käyttää kirjastoa myös henkilökunnan palveluaikojen ulkopuolella.

 

Tarkkaa päivää hankkeen toteutumiselle ei voi vielä tietää. Tekniikan käyttöönotto vaatii muun muassa lukitusten uusimista, sähkötöitä sekä  tietoliikennekaapelointien ja valvontalaitteiden asentamista. Työt vievät aikansa alkaen sähkösuunnitelmista. Suunnittelu ja laitteiden hankinta ovat meneillään ja työt etenevät kevään kuluessa.

 

Hallintosäännön mukaan lautakunta päättää toimialallaan toiminnassa noudatettavista perusteista ja yleisohjeista. Anders-kirjastoilla on yhteisesti hyväksytyt käyttösäännöt 1.9.2017 alkaen. Kun omatoimikirjasto otetaan käyttöön, sille tulee olla omat käyttösäännöt, joka täydentävät Kannuksen kirjaston osalta Anders-kirjastojen yhteisiä käyttösääntöjä. Toiminta omatoimikirjastossa poikkeaa merkittävästi perinteisestä kirjaston toimintatavasta.

 

Liitteenä vastaavan kirjastonhoitajan laatima ehdotus Kannuksen omatoimikirjaston käyttösäännöiksi. Liitteenä tiedoksi myös Anders-kirjastojen voimassa olevat käyttösäännöt.

 

Hyvinvointijohtaja Hyvinvointipalveluiden lautakunta päättää hyväksyä vastaavan kirjastonhoitajan laatiman ehdotuksen Kannuksen omatoimikirjaston käyttösäännöiksi.

 

Päätös Hyvinvointipalveluiden lautakunta päätti muuttaa käyttösääntöjä siten, että huoltajan lupa käyttöoikeussopimukseen vaaditaan alle 15-vuotiailta. Hyvinvointipalveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä hyvinvointijohtajan ehdotuksen tällä muutoksella Kannuksen omatoimikirjaston käyttösäännöiksi.