Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 15



 

 

Valtuustoaloite Pyöräteline Kannuksen rautatieaseman ja entisen linja-autoaseman alueelle

 

Kaupunginhallitus 20.09.2022 § 142 

 

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Valtuutettu Lasse Lehtinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.9.2022 oheismateriaalina olevan valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Kannuksen kaupunki rakentaisi itse tai yhteistyössä jonkun liikenteenharjoittajan kanssa Kannuksen rautatieaseman ja entisen linja-autoaseman alueelle pyörätelineen, johon voidaan kiinnittää lukkohihnoilla pyöriä.

 

Hallintosäännön 110 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen

asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on

oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa

koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että

aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Aloite kuuluu teknisten palveluiden lautakunnan toimialaan.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja päättää lähettää
sen teknisten palveluiden toimialan valmisteltavaksi ja päätettäväksi.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Teknisten palveluiden lautakunta 08.02.2023 § 15  

168/10.03.01/2022  

 

Valmistelija: työpäällikkö Matti Salmela

 

Työpäällikkö Teknisten palveluiden lautakunta päättää selvittää yhteistyössä Kiinteistö Oy Kannuksen Säästötalon kanssa pyörätelineen rakentamisen mahdollisuudet rautatieaseman ja entisen linja-autoaseman alueelle.  

 

Päätös 

Teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työpäällikön ehdotuksen asiassa.