Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 6


 

 

Korpelan Voiman kuntayhtymän valtuuston jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä vaali toimikaudeksi 1.8.2021 - 31.5.2025

 

Kaupunginhallitus 05.08.2021 § 133 

 

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Kuntayhtymien hallinto on järjestetty kuntalain

kuntayhtymäsäännösten mukaisesti. Kuntayhtymän toimielimistä

säädetään kuntalain 58 §:ssä. Kuntayhtymillä on jäsenkuntien

hyväksymät perussopimukset, joissa on muut määräykset

kuntayhtymän hallinnosta ja toiminnasta.

 

Kuntalain 58 §:n mukaan kuntayhtymän päätösvaltaa käyttävää toimielintä eli yleensä yhtymäkokousta ja -valtuustoa ei koske

määräys, jonka mukaan toimielinten kokoonpano on sovitettava

sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina

olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

 

Korpelan Voiman kuntayhtymän perussopimuksen 4 §:n mukaisesti kullakin jäsenkunnalla on yhtymävaltuustossa kolme edustajaa ja heistä kullakin henkilökohtainen varajäsen. Yhtymävaltuutetun toimikausi on kuntavaalikausi.

Vaalikelpoisuudesta kuntayhtymän toimielimiin säädetään kuntalain

76 §:ssä. Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka

kuntalain 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän

jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole

kuntalain 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö (valtion

virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia

valvontatehtäviä) eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva

henkilö.

 

Kuntalain 71 §:n mukainen yleinen vaalikelpoisuus ja laki naisten ja

miesten välisestä tasa-arvosta koskee myös kuntayhtymäedustajien

valintaa.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se suorittaa Korpelan Voiman yhtymävaltuuston jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten vaalin toimikaudeksi 1.8.2021 - 31.5.2025.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Kaupunginvaltuusto 16.08.2021 § 99 

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

Kaupunginvaltuusto 30.08.2021 § 115 

 

Päätös 

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.09.2021 § 126 

 

 

 

Päätös 

Valtuutettu Eero Pihlajaniemi saapui kokoukseen klo 17.04.

Valtuutettu Raimo Märsylä esitti, että Korpelan Voiman kuntayhtymän valtuuston jäseneksi valitaan Ari Huuki ja varajäseneksi Kari Gromoff.

Valtuutettu Pauli Haaponiemi esitti, että varsinaiseksi jäseniksi valitaan Teija Karppinen ja Timo Pajala ja varajäseniksi Sanna-Kaisa Göös ja Eero Pihlajaniemi.

Valtuutettu Lasse Lehtinen esitti, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Vesa Hernesniemi ja varajäseneksi Antti Huhtala.

Valtuutettu Harri Mäki-Petäjä vaati vaalin toimittamista suhteellisena vaalina ja toimitti kirjallisena kahdeksan valtuutetun allekirjoittaman vaatimuksen suhteellisen vaalin toimittamisesta.

Puheenjohtaja totesi, että toimitetaan suhteellinen vaali, koska riittävä määrä valtuutettuja on vaatinut suhteellinen vaalin toimittamista.

Valtuuston kokous keskeytettiin klo 17.06 - 17.34 ja valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtaja Harri Mäki-Petäjä ja jäsen Jukka Oravainen kokoontuivat valmistelemaan vaalitoimitusta. Vaalilautakunnan jäsen Sanna-Kaisa Göös sekä hänen henkilökohtainen varajäsenensä Teija Karppinen olivat esteellisiä (osallisuusjäävi) osallistumaan vaalilautakunnan työskentelyyn tässä vaalitoimituksessa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle jätettiin kaksi erillistä vaalilistaa, jotka valtuuston puheenjohtaja antoi vaalilautakunnalle tarkastamista varten. Vaalilautakunta tarkasti listat niin, että samoja henkilöitä ei esiinny molemmilla listoilla.

Vaalilautakunta esitti vaalin suorittamiseksi seuraavat listat numeroituna kakkosesta alkaen:

Lista numero 2:

Varsinainen jäsen                               Varajäsen

Ari Huuki                                              Kari Gromoff
Lista numero 3:

Varsinainen jäsen                                Varajäsen

Teija Karppinen                                    Sanna-Kaisa Göös
Timo Pajala                                          Eero Pihlajaniemi
Vesa Hernesniemi                                Antti Huhtala

Puheenjohtaja hyväksyi listat, jotka annettiin valtuutetuille tiedoksi. Puheenjohtaja totesi, että äänestys suoritetaan listojen välillä lippuäänestyksellä kirjoittamalla äänestyslippuun listan numero. Ääntenlaskijoina toimivat valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtaja Harri Mäki-Petäjä ja jäsen Jukka Oravainen.

Suoritettiin äänestys ja äänestyksen jälkeen valtuuston kokous keskeytettiin klo 17.39 - 17.48 ääntenlaskentaa varten.

Vaalilautakunnan puheenjohtaja ilmoitti, että vaalissa annettiin 27 ääntä, joista hyväksyttyjä ääniä 27.

Vaalilautakunnan puheenjohtaja totesi, että lista numero 2 on saanut 8 ääntä ja lista numero kolme on saanut 19 ääntä.

Suhteellisen vaalin mukaisesti äänestystulos on seuraava:

Varsinainen jäsen                 Varajäsen                   Vertausluku

Teija Karppinen                     Sanna-Kaisa Göös     19
Timo Pajala                           Eero Pihlajaniemi         9,5
Ari Huuki                                Kari Gromoff                8
Vesa Hernesniemi                 Antti Huhtala                6,33

Puheenjohtaja totesi, että Korpelan Voiman yhtymävaltuuston varsinaisiksi jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 1.8.2021 - 31.5.2025 on valittu:

Varsinainen jäsen                 Varajäsen                  

Teija Karppinen                     Sanna-Kaisa Göös    
Timo Pajala                           Eero Pihlajaniemi        
Ari Huuki                                Kari Gromoff.

 

 

Kaupunginhallitus 14.02.2023 § 30 

 

 

 

Tasa-arvovaltuutettu pyysi 10.6.2022 selvitystä Korpelan Voiman kuntayhtymältä sekä sen kaikilta jäsenkunnilta siitä, miten Korpelan Voima kuntayhtymä ja sen jäsenkunnat Halsua, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Sievi ja Toholampi ovat ottaneet huomioon

tasa-arvolain vaatimukset nimetessään jäsenet ja varajäsenet Korpelan Voima kuntayhtymän yhtymävaltuustoon.

Kannuksen kaupunki toimitti tasa-arvovaltuutetulle omalta osaltaan vastauksen 22.6.2022. Vastauksessa todettiin, että kuntavaalien 2021 jälkeen Korpelan Voiman jäsenkuntien luottamushenkilöt muodostivat työryhmän, joka jakoi yhtymähallituksen ja tarkastuslautakunnan paikat kunnittain tasa-arvolain ja poliittisen suhteellisuuden mukaisesti. Yhtymävaltuuston osalta työryhmässä päädyttiin suositukseen, että kukin jäsenkunta valitsisi keskuudestaan jäseniksi ja varajäseniksi puolet naisia ja puolet miehiä. Myös valittavien osaamista painotettiin. Toisaalta työryhmän neuvotteluissa kuitenkin todettiin, että viime kädessä kunnat voivat itsenäisesti määrätä edustajansa.

 

Tasa-arvovaltuutettu antoi lausuntonsa 7.12.2022. Siinä todettiin, että Korpelan Voima kuntayhtymän yhtymävaltuuston varsinaisten ja varajäsenten kokoonpanojen sukupuolijakauma ei ole tasa-arvolain edellyttämä. Osa jäsenkunnista on katsonut riittäväksi sen, että yksittäisen kunnan tekemä nimeämispäätös yhtymävaltuustoon täyttää tasa-arvolain vaatimuksen. Tasa-arvovaltuutettu huomautti, että vaikka eri tahot oman edustuksensa nimeämisissä varmistavat sukupuolten tasapuolisen jakauman, on lopullisen toimielimen kokoonpanoa tarkasteltava itsenäisenä kokonaisuutenaan. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että Korpelan Voima kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien tulisi pyrkiä korjaamaan yhtymävaltuuston jäsenistö lainmukaiseksi. Tasa-arvovaltuutettu muistutti Korpelan Voima kuntayhtymää ja sen jäsenkuntia viranomaisten velvollisuudesta edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä

luomaan ja vakiinnuttamaan sellaiset hallinto- ja toimintotavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen valmistelussa ja päätöksenteossa. Tasa-arvovaltuutettu pyysi Korpelan Voima kuntayhtymää jatkossa kiinnittämään huomiota kiintiösäännön velvoittavuuteen jo siinä vaiheessa, kun toimielimiä perustetaan. Myös silloin, kun valinta perustuu poliittisiin voimasuhteisiin tai muutoin eri ryhmien väliseen neuvotteluun, tulee

näissä neuvotteluissa ottaa huomioon kiintiösäännös.

 

Korpelan Voiman kuntayhtymä ja sen jäsenkunnat ovat käyneet neuvotteluja yhtymävaltuuston kokoonpanon saattamisesta tasa-arvolain mukaiseksi. Kaupunginvaltuuston 13.9.2021 § 126 yhtymävaltuuston varsinaiseksi jäseneksi valitsema Ari Huuki on pyytänyt 1.2.2023 oheismateriaalina olevalla eroanomuksellaan eroa Korpelan Voiman yhtymävaltuustosta. Perusteluna eronpyynnölleen Ari Huuki esittää mahdollisuutta saattaa Korpelan Voiman yhtymävaltuuston kokoonpano tasa-arvolain mukaiseksi vaihtamalla hänen tilalleen jäseneksi naisen.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se

 

  1. myöntää Ari Huukille eron Korpelan Voiman kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenyydestä,

 

  1. suorittaa Korpelan Voiman yhtymävaltuuston jäsenen vaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Kaupunginvaltuusto 20.02.2023 § 6  

145/00.00.01/2021  

 

Päätös 

Valtuutettu Lasse Lehtinen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen asiassa ja valitsi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Korpelan Voiman yhtymävaltuuston jäseneksi Ari Huukin tilalle Riikka Leppäkarin.