Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalveluiden lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 62



 

 

Hyvinvointipalveluiden lautakunnan avustusten jakoperusteet vuonna 2023

 

Hyvinvointipalveluiden lautakunta 13.12.2022 § 62  

246/02.05.01/2022  

 

Valmistelija: Hyvinvointijohtaja Johanna Junno

 

Hyvinvointipalveluiden talousarvioon on varattu vuosittain määrärahat liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoiminnan tukemiseen sekä muiden hyvinvointia edistävien yhdistysten tukemiseen. Vuonna 2022 avustuksia myönnettiin yhteensä 103 126 euroa. Avustukset myönnetään yhdistyksen edellisen vuoden toiminnan mukaan. Kulttuuritoiminnasta paikallisille taide- ja kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille myönnettiin 17 043 euroa. Liikuntatoimesta paikallisille urheiluseuroille sekä liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille myönnettiin 22 242 euroa ja nuorisotoiminnasta paikallisille nuorisoyhdistyksille myönnettiin

18 841 euroa. Avustusten hakuaika on ollut vuosittain maalis-huhtikuussa.

 

Hyvinvointipalveluiden lautakunnan yhdistykselle myöntämä vuosittainen avustus riippuu lautakunnan käytettävissä olevasta avustusmäärärahasta, anomusten määrästä sekä avustuksen hakijan edellisen vuoden toiminnan laajuudesta. Laajuuden mittaamisessa hyödynnetään henkilötyövuosilaskentaa.

Avustuksien jakokriteerinä pääpaino on tapahtumissa ja harjoituksissa/kokoontumisissa. Avustusta myönnetään ainoastaan hakemuksesta, joka täydellisenä liitteineen on jätetty annetussa määräajassa. Avustukset on tarkoitettu voittoa tavoittelemattomaan toimintaan. Nykyiset vuonna 2017 hyväksytyt avustuksen saamisen jakoperusteet esitellään oheismateriaalina.

 

Avustuskriteerit ovat olleet käytössä vuodesta 2017 alkaen, ja niiden tarkistukselle on ilmennyt tarvetta. Yhdistyksille on pidetty Järjestöillat 29.11. ja 1.12.2022, joissa keskusteltiin avustuksien jakoperusteista. Yhdistyksiä on kuultu asiassa. Uusia avustuskriteereitä ovat olleet valmistelemassa hyvinvointijohtaja, vapaa-aikasihteeri ja liikuntapalveluvastaava. Nykyiset jakoperusteet ovat oheismateriaalina.

 

 

Hyvinvointijohtaja Hyvinvointipalveluiden lautakunta keskustelee avustusten jakoperusteista ja päättää ottaa käyttöön uudet jakoperusteet vuoden 2023 avustushaussa. Muiden hyvinvointia edistävien yhdistysten tukemiseen varatuista määrärahoista 2023 osoitetaan yhteensä 3 500 euron summa osoitettavaksi kaupungin vaikuttamistoimielimille, joita ovat vanhus- ja vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto ja lasten parlamentti.

 

Päätös 

Taisto Jaakola poistui kokouksesta klo 17.51 ja palasi klo 17.53.

Eero Hanni poistui kokouksesta klo 17.29.

Hyvinvointipalveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä hyvinvointijohtajan ehdotuksen asiassa.