RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvatus- ja opetuslautakunnan tietoon saatettavat asiat
Kasvatus- ja opetuslautakunta 14.11.2022 § 56
32/00.01.02/2022
- Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustus 26.10.2022 varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen koronaepidemian (COVID -19) vaikutusten tasoittamiseksi vuosille 2022-2024. Avustusta myönnetty 81.000 €.
- Kannus-lisän kyselyn 2022 raportointi - Kannus-lisän vaikutusten arvointi 2022.
- Nuorisovaltuuston aloite nuorisovaltuuston edustajan osallistumisesta kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksiin.
Päätös 4. Keskusteltiin koulukeskuksen johtamisjärjestelmästä. Manolis Huuki poistui kokouksesta klo 18.34 kohdan 4 alkaessa (osallisuusjäävi).
Noora Pajala poistui kokouksesta kohdan 4 keskustelun aikana klo 18.40.
Pöytäkirjantarkastajaksi kohdan 4 osalta valittiin Mira Kannussaari.
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti merkitä edellä olevat asiat ja keskustelut tietoon saatetuiksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |