RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskustan asemakaavamuutos, kortteli 350
Teknisten palveluiden lautakunta 02.06.2022 § 40
Valmistelija: työpäällikkö Matti Salmela
Kaupungilla on vireillä asemakaavan muutos Kitinkankaan alueella korttelissa 350.
Tavoitteena on muuttaa voimassa olevaa asemakaavaa siten, että mahdollistetaan Osuuskunta Kitinkannuksen omistaman ympärivuorokautisen hoito- ja kuntoutuslaitos Kitinkannuksen kiinteistön laajentaminen. Osuuskunta Kitinkannus ja Kannuksen kaupunki ovat perustaneet Kiinteistö Oy Kitinkodin, jonka suunnitelmissa on rakentaa alueelle vanhusten kuntouttavan, tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka toteutetaan laajennusosana Kitinkannuksen nykyiseen kiinteistöön.
Työpäällikkö Teknisten palveluiden lautakunta päättää käynnistää asemakaavan muutoksen keskustan asemakaava-alueella korttelissa 350 ja kuuluttaa muutoksen vireilletulosta.
Päätös
Teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työpäällikön ehdotuksen asiassa.
Teknisten palveluiden lautakunta 22.06.2022 § 44
Plandea Oy on laatinut asemakaavan muutosluonnoksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Muutosluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaselostusluonnos ovat oheismateriaalina.
Työpäällikkö Teknisten palveluiden lautakunta päättää kuuluttaa laatimisvaiheen kuulemisesta, asettaa muutosluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman yleisesti nähtäville sekä pyytää tarvittavat lausunnot.
Päätös
Teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työpäällikön ehdotuksen asiassa.
Teknisten palveluiden lautakunta 25.08.2022 § 55
115/10.02.03/2022
Korttelia 350 koskeva asemakaavan muutosluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat olleet yleisesti nähtävillä 27.6. - 27.7.2022 välisen ajan. Muutosluonnoksesta ei saatu yhtään lausuntoa eikä mielipidettä. Oheismateriaalina laadittu muutosehdotus ja kaavaselostus.
Työpäällikkö Teknisten palveluiden lautakunta päättää asettaa laaditun asemakaavan muutosehdotuksen yleisesti nähtäväksi MRL:n ja MRA:n mukaisesti ja kuulla alueen maanomistajat sekä pyytää tarvittavat lausunnot.
Päätös
Teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työpäällikön ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |