Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 38


 

 

Arviointikertomuksen laatiminen

 

Tarkastuslautakunta 21.03.2022 § 19 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle oman arvointikertomuksensa tilinpäätösvuodelta.

 

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen pohjalta sekä asiantuntijoiden kuulemisten perusteella.

 

Ehdotus   Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa tarkastuslautakunnan seuraavissa kokouksissa.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 19.04.2022 § 26 

 

 

Ehdotus   Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa tarkastuslautakunnan seuraavissa kokouksissa.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 16.05.2022 § 57 

 

 

 

Ehdotus   Tarkastuslautakunta jatkaa arviontikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa lautakunnan seuraavassa kokouksessa. 

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista ja se saatetaan lopulliseen muotoonsa lautakunnan seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 30.05.2022 § 62  

242/02.06.01/2021  

 

Tarkastuslautakunta käy läpi arviointikertomuksen.

 

Ehdotus   Tarkastuslautakunta hyväksyy arviointikertomuksen. Arviointikertomus allekirjoitetaan sähköisesti.

 

Päätös 

Päätösesitys hyväksyttiin.