RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuspalvelun hankinta
Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.05.2022 § 22
77/02.08.00/2022
Valmistelija: vs. varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Salonen
Kannuksen kaupunki on ostanut varhaiskasvatuspalveluita Eskolasta. Varhaiskasvatus Eskolassa on tarkoitettu lähtökohtaisesti Eskolassa asuville lapsille, jotka tarvitsevat päivähoitoa vanhempien työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi. Palveluita ostetaan varhaiskasvatusvastaavan sijoistuispäätöksellä tarpeen mukaan. Nykyinen sopimus on voimassa 31.7.2022 saakka.
Kannuksen kaupunki on kilpailuttanut varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistä EU-kynnysarvon ylittävänä hankintana Hilman ja Tarjouspalvelut.fi kautta ajalla 28.3.-2.5.2022. Tarjouspyyntö koski varhaiskasvatuslain mukaisen varhaiskasvatuspalvelun järjestämistä Eskolassa palvelun tuottajan omistamassa tai vuokraamissa tiloissa. Sopimuskausi on ajalle 1.8.2022-31.7.2024. Mahdollinen optio ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Tarjouspyynnössä on todettu, että palvelun tuottajaksi valitaan tarjous, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin. Tarjoushinta pyydettiin alle kolmevuotiaalle ja yli kolmevuotiaalle erikseen.
Määräaikaan 2.5.2022 mennessä soveltuvuusehdot täyttävän tarjouksen jätti Eskolan Kyläpalvelu Oy.
Vertailutaulukko oheismateriaalina.
Vs. sivistystoimenjohtaja
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Eskolan Kyläpalvelu Oy:n palvelun tuottajaksi.
Päätös
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä vs. sivistystoimenjohtajan ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |