RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Esityslista 30.09.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Teknisten palveluiden tilapäisten ja vähäisten töiden veloitushinnat
Teknisten palveluiden lautakunta 30.09.2026
165/02.09.00/2026
Valmistelija: yhdyskuntapäällikkö Helmi Väli-Korpi
Teknisten palveluiden henkilöstöltä pyydetään ajoittain tilapäisiä ja vähäisiä töitä tai asiantuntijapalveluita kaupungin ulkopuolisille tahoille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi pienimuotoiset kunnossapito-, korjaus- ja huoltotyöt, tekniset selvitykset ja muut teknisen henkilöstön osaamiseen tai kaupungin käytössä olevaan kalustoon perustuvat tehtävät.
Vuonna 2017 vahvistetut veloitushinnat ovat 30 euroa työntekijätunnilta, 35 euroa asiantuntijapalveluista ja 50 euroa konetyötunnilta. Hinnat eivät ole vastanneet kustannus- ja palkkatason muutosta, minkä vuoksi hinnaston tarkistaminen on tarpeen.
Hinnoittelun lähtökohtana on, että ulkopuolisille tehtävistä töistä perittävä korvaus kattaa kaupungille työstä ja kaluston käytöstä aiheutuvia kustannuksia. Hinnoittelulla ei ole tarkoitus muodostaa yleistä palveluhinnastoa eikä korvata kaupungin omaa lakisääteistä tai muuta perustehtävää. Työt ovat luonteeltaan tilapäisiä ja vähäisiä, ja niiden tekeminen voidaan toteuttaa teknisten palveluiden muun toiminnan siitä vaarantumatta.
Tekninen johtaja
Teknisten palveluiden lautakunta päättää vahvistaa ulkopuolisille tehtävien tilapäisten ja vähäisten töiden veloitushinnat seuraavasti:
työntekijätyö | 45 €/h |
asiantuntijapalvelut | 60 €/h |
konetyö | 80 €/h |
Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvolisävero. Hinnat ovat voimassa toistaiseksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |