RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 6
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tilan Hullujärvi 217-404-6-186 ostaminen
Kaupunginhallitus 27.01.2026 § 6
13/10.00.01/2026
Valmistelija: vt. tekninen johtaja Anssi Loukko
Kannukseen on suunnitteilla biokaasulaitos, jonka paikkaa on
alustavasti suunniteltu noin seitsemän kilometrin etäisyydelle Kannuksen keskustasta itään päin Kajaanintien (vt 28) ja Hietakankaan tien risteyksen länsipuolelle Poleenkankaan ja Hietakankaan väliselle alueelle. Alustavasti biolaitoksen tarvitsema alue on noin 20 hehtaaria. Lisäksi alueelle on suunnitteilla muutakin uusiutuvan energian hankkeita. Alue on tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja eräiden yksityisten maanomistajien
omistuksessa.
Kannuksen kaupunki on käynyt neuvotteluita suunnittelualueen
maanomistajien kanssa maa-alueiden hankkimisesta Kannuksen
kaupungin omistukseen suunnittelualueelta joko maanvaihdolla
tai ostamalla.
Neuvotteluissa on tilan Hullujärvi 217-404-6-186 omistajien
kanssa alustavasti sovittu maakaupoista seuraavaa,
että Kannuksen kaupunki ostaa Kannuksen kaupungissa
sijaitsevan tilan Hullujärvi 217-404-6-186 puustoineen hintaan
61 500 euroa ja vastaa kauppaan liittyvistä lainhuudatuskuluista ja
kaupanvahvistajan palkkiosta. Tilan pinta-ala on
kiinteistörekisterin mukaan 14,643 hehtaaria ja metsämaata.
Kauppa suoritetaan ehdollisena eli se suoritetaan, mikäli alueelle
suunniteltu hanke toteutuu.
Kauppakirjaluonnos on oheismateriaalina.
Kaupunginjohtaja
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää: 1. ostaa 14,643 hehtaarin suuruisen Hullujärvi 217-404-6-186 nimisen tilan puustoineen kauppahintaan 61 500 euroa, 2. hyväksyä oheismateriaalina olevan esikauppakirjaluonnoksen, 3. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja vt. teknisen johtajan allekirjoittamaan varsinainen kauppakirja kaupunginvaltuuston päätöksen saavutettua lainvoiman ja mikäli alueelle suunniteltu hanke toteutuu, 4. myöntää 117 000 euron suuruisen lisämäärärahan maa-alueiden ostoon vuoden 2026 talousarvion investointiosaan, mikäli maa-aluekaupat toteutuvat vuoden 2026 aikana.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |