RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 203
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite Monitoimiareenan rakentaminen
Kaupunginhallitus 16.12.2025 § 203
179/10.03.02/2025
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi
Valtuutettu Harri Mäki-Petäjä sekä 12 muuta valtuutettua ja 1 varavaltuutettu jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.9.2025 oheismateriaalina olevan valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Kannukseen rakennetaan lämpöeristetty monitoimiareena, joka olisi eri kohderyhmät huomioon ottava liikuntapaikka ja erilaisia käyttömuotoja palveleva kokonaisuus.
Hallintosäännön 110 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kaupunginjohtaja
Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja lähettää sen teknisten palveluiden toimialan valmisteltavaksi yhteistyössä YritysKannuksen ja liikuntapalveluiden kanssa.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |