Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.10.2025/Pykälä 39


 

 

Uuden varavaltuutetun määrääminen / Kokoomus

 

Keskusvaalilautakunta 14.10.2025 § 39  

111/00.00.01/2025  

 

Varavaltuutettu Kirsikka Typpö (Kokoomus) on ilmoittanut paikkakunnalta poismuuton vuoksi menettäneensä vaalikelpoistuutensa Kannuksen kaupungin luottamustehtäviin. Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 

Kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa kokouksessaan 29.9.2025 ja totesi Kirsikka Typön luottamustoimen Kannuksen kaupungin varavaltuutettuna päättyneeksi kotikunnan muututtua.

 

Varavaltuutettujen määräämisestä säädetään vaalilain 93 §:ssä ja kuntalain 17 §:ssä.

 

Vaalilaki § 93: Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston

puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.

 

Kuntalaki 17 §: Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen

kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan

ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin

valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

 

Kokoomuksella on 3 varavaltuutettua.

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyysi keskusvaalilautakuntaa määräämään jäljellä olevaksi toimikaudeksi Kokoomukselle kolmannen (3.) varavaltuutetun kuntavaaleissa 2025 puolueen varavaltuutetuiksi valitsematta jääneistä ehdokkaista. Ensimmäinen varavaltuutetuksi valitsematta jäänyt ehdokas on Sirkka Juusela-Pekkarinen.

 

Ehdotus Keskusvaalilautakunta määrää, että Kokoomuksen 3. varavaltuutettu on Sirkka Juusela-Pekkarinen. 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta toteaa, että Kokoomuksella ja Kristillisdemokraateilla oli kuntavaaleissa vaaliliitto,jolloin myös varavaltuutetut ovat yhteisiä.

 

Keskusvaalilautakunta päättää yksimielisesti, että Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien (vaaliliitossa) uudeksi varavaltuutetuksi määrätään Sirkka Juusela-Pekkarinen, ja todeta, että varavaltuutetut ovat nyt järjestyksessä 1. Hannele Särkioja (KD), 2. Einla Reet (KOK) ja 3. Sirkka Juusela-Pekkarinen (KOK).