RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tarkastuslautakunta 06.10.2025 § 44
Tarkastuslautakunta päättää kokousten aikataulusta sekä esityslistan käsittelystä ja kokouskutsujen toimittamisesta toimikaudelle 2025-2029.
Kokouskutsu ja asialista on lähetetty sähköpostina 30.9.2025. Esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen on julkaistu sekä sähköisessä kokouspalvelussa että kaupungin verkkosivuilla samana päivänä.
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää, että
- | lautakunnan kokoukset pidetään toimikaudella 1.6.2025 - 31.5.2029 pääsääntöisesti maanantaisin alkaen klo 9.00 ja tarpeen vaatiessa muulloinkin. Kokoukset voidaan pitää myös sähköisesti kuntalain ja hallintosäännön vaatimien teknisten edellytysten täyttyessä,
|
- | kokouskutsu lähetetään sähköisesti vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta tarkastuslautakunnan jäsenille,
|
- | esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen julkaistaan sähköisessä kokouspalvelussa,
|
- | esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen julkaistaan kaupungin verkkosivuilla www.kannus.fi ottaen huomioon henkilötietojen käsittelyyn, salassa pidettäviin tietoihin sekä yleiseen tiedottamisintressiin liittyvät asiat. |
Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |