RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2025/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Käräjäoikeuden lautamiesten vaali toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029
Kaupunginhallitus 03.06.2025 § 107
111/00.00.01/2025
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi
Käräjäoikeuslain 7 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet
valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien
lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan
väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakautumaa.
Tuomioistuinvirasto on päätöksellään 20.5.2025 vahvistanut
Kannuksen kaupunginvaltuuston Pohjanmaan käräjäoikeuteen
valittavien lautamiesten lukumääräksi kaksi (2).
Tuomioistuinvirasto kiinnittää huomiota eräisiin kannanottoihin ja
seikkoihin, jotka ovat nousseet esiin lautamiesjärjestelmän
toimivuutta ja uskottavuutta arvioitaessa.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on käsitellessään
valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomusta oikeudenkanslerin
virkatoimista ja lain noudattamista koskevista havainnoista vuodelta
1994 käsitellyt myös lautamiesjärjestelmää. Perustuslakivaliokunta
on 5.6.1996 antamassaan mietinnössä (PeVM 3/96) ottanut kantaa
useisiin lautamiesjärjestelmää koskeviin seikkoihin, mitkä
kannanotot ovat edelleenkin ajankohtaisia ja syytä saattaa
valtuustojen ja valtuustoryhmien sekä lautamiesehdokkaiden tietoon.
Perustuslakivaliokunta toteaa muun muassa seuraavaa:
"Lautamiesten valinnassa tulee korostaa lautamiehen
tuomarintehtävää. Lautamies ei ole poliittisella valtakirjalla toimiva
kunnallinen luottamushenkilö, vaan hänen tulee olla riippumaton.
Valtuustoryhmillä on tämän suhteen erityinen vastuu. Sama koskee
sitä, että lautamiehiksi valittavat ovat valmiita toimimaan
tehtävässään koko kauden. Ottaen huomioon lautamiehen tehtävän
ja aseman tuomioistuimen jäsenenä puolueiden ei pidä vaatia
lautamiehiksi valittavilta sitoumuksia ns. puolueveron maksamisesta
istuntopalkkiostaan."
Lautamiehen tehtävää ei voida pitää kunnallisena
luottamustehtävänä vaikka valtuusto valitsee lautamiehet.
Perustuslain mukaan tuomiovaltaa käyttävät itsenäiset ja
riippumattomat tuomioistuimet. Lautamiehet, joilla on yksilöllinen
äänioikeus, ovat tuomioistuimen jäseniä ja toimivat tuomarin
vastuulla. Näin ollen tehtävä on pikemminkin valtiollinen
luottamustehtävä, jonka hoitamisesta maksettavat kustannukset
(istuntopalkkio, ansionmenetyskorvaus ja matkakustannukset)
suoritetaan valtion varoista.
Tuomioistuinten jäsenten esteellisyyskysymyksiin tulee myös
kiinnittää huomiota.Tuomioistuinviraston näkemyksen mukaan
merkittävässä asemassa olevien kunnallisten luottamushenkilöiden
tai kansanedustajien valitsemiseen lautamieheksi tulisi suhtautua
pidättyväisesti.
Lautamiesten valinnan osalta Tuomioistuinvirasto kiinnittää huomiota
lain käräjäoikeuksien lautamiehistä 2 §:n. Sen ensimmäinen
momentti kuuluu seuraavasti: "Lautamiehen tulee olla
käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen
kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei
ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.".
Siten lautamieheksi ei voida valita henkilöä, jota ei ole pidettävä
sopivana tehtävään. Sopivaisuuden arviointi saattaa olla hankalaa,
mutta säännöksellä on ajateltu suljettavan lautamiestehtävän
ulkopuolelle henkilöt, joilla on esimerkiksi rikosrekisterimerkintöjä tai
jotka ovat syyllistyneet toistuvasti vähäisempiin rikoksiin.
Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka
on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on
virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa
taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa
taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja
taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Lautamieslain 4 §:n 3 momentin mukaan kunnasta valittavien
lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan
väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.
Käräjäoikeuslain 9 §:n mukaan lautamiehen vaaliin sovelletaan
kuntalain säännöksiä.
Kunnan valitsemiin valtion luottamushenkilöihin sovelletaan
kuntalain 69 §:n mukaan kunnan luottamushenkilöitä koskevia
säännöksiä, jollei asianomaisessa erityislaissa muuta säädetä.
Yleinen vaalikelpoisuus, vaalikelpoisuus valtuustoon ja laki naisten
ja miesten välisestä tasa-arvosta koskevat myös valtiollisiin
toimielimiin valittavia luottamushenkilöitä.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se suorittaa kahden (2) käräjäoikeuden lautamiehen vaalin toimikaudeksi 1.6.2025 -
31.5.2029.
Päätös
Kaupunginhalltus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |