RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 18
Kutsu valtuuston kokoukseen on julkaistu kuntalain 94 §:n ja hallintosäännön 78 ja 80 §:n mukaisesti sekä vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta. Kokouskutsu ja asialista on lähetetty sähköisesti 20.5.2025 kaikille valtuutetuille ja jokaisen puolueen kahdelle ensimmäiselle varavaltuutetuille sekä julkaistu kaupungin verkkosivuilla. Kokouskutsu on lisäksi julkaistu Keskipohjanmaa- ja Lestijoki -lehdissä.
Esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen on julkaistu samana päivänä luottamushenkilöiden sähköisessä kokouspalvelussa ja kaupungin verkkosivuilla.
Kuntalain 103 §:n mukaan kokous on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on läsnä.
Ehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja suoritetun nimen-huudon perusteella päätösvaltaisuuden.
Päätös Kokouksen alussa muistettiin kaupungin standaarilla ja kukilla 50-vuotta täyttänyttä valtuutettu Jaakko Kolppasta ja kukilla 70-vuotta täyttänyttä valtuutettu Erkki Huukia.
Tämän jälkeen Maria Niemi-Korpi esitteli Kannuksen Uran juniorijalkapallotoimintaa.
Suoritetun nimenhuudon perusteella todettiin, että läsnä oli 25 varsinaista valtuutettua ja yksi varavaltuutettu. Lisäksi paikalla oli kaupunginhallituksen jäsen Sirkka Juusela-Pekkarinen, nuorisovaltuuston varaedustaja Adele Tuikkanen sekä viranhaltijoista kaupunginjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, hyvinvointijohtaja ja alakoulun rehtori.
Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |