RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.04.2025/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ennakkoäänestyksessä annettujen äänten laskeminen / kuntavaalit 2025
Keskusvaalilautakunta 13.04.2025 § 26
141/00.00.00/2024
Vaalilain 86 §:n mukaan keskusvaalilautakunta voi ruveta
tarkastamaan ennakkoäänestyksessä annettuja vaalikuorissa olevia
äänestyslippuja vaalipäivänä aikaisintaan klo 10.
Ennakkoäänestyksen tulos lasketaan kunnan kultakin
äänestysalueelta erikseen, lukuun ottamatta vaalilain 82 §:ssä
tarkoitettuja tapauksia. Kannuksessa on vain yksi äänestysalue (001
Kannus).
Mitättömät äänestysliput erotetaan eri ryhmäksi, ja niiden lukumäärä
lasketaan. Muut äänestysliput jaotellaan siten, että kunkin
ehdokkaan hyväksi annetut liput ovat omana ryhmänään. Kussakin
ryhmässä olevien äänestyslippujen lukumäärä lasketaan.
Vaalilain 85 §:n mukaan äänestyslippu on mitätön, jos
1. vaalikuoressa on useampia tai muutakin kuin yksi
äänestyslippu,
2. vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva
taikka muu asiaton merkintä, (5.4.2002/247)
3. äänestyslippuna on käytetty muuta kuin oikeusministeriön
painattamaa äänestyslippua,
4. äänestyslippua ei ole leimattu,
5. ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei selvästi ilmene,
ketä ehdokasta se tarkoittaa, sekä
6. äänestyslippuun on kirjoitettu äänestäjän nimi tai erityinen
tuntomerkki taikka siihen on tehty muunlainen asiaton
merkintä.
Asiattomana ei pidetä äänestyslippuun tehtyä merkintää, joka
ainoastaan selventää, ketä ehdokasta äänestäjä on tarkoittanut
äänestää.
Ennakkoäänten laskennasta tiedotetaan oikeusministeriön
määräämällä tavalla eli vaalipäivänä klo 20.00 mennessä on
tallennettava tuloslaskentajärjestelmään ennakkoäänestyksen tulos
(kunkin ehdokkaan saama äänimäärä, mitättömien äänten määrä ja
äänten kokonaismäärä).
Keskusvaalilautakunnan tulee ehdottomasti huolehtia siitä, että
kaikki mahdollisuudet tarkastuksen tietojen välittymiseen
tarkastustilan ulkopuolelle ennen klo 20.00 tehokkaasti estetään.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta
1. tarkastaa, että ennakkoäänestyksessä annettujen kuntavaalien
ennakkoäänten paketin päällys on sinetöity ja ehjä sekä
laskee ennakkoäänet ja niiden jakautumisen em. tavalla ja
2. tallentaa laskentajärjestelmään kuntavaalien ennakkoäänestyksen
tuloksen oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti.
Päätös
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Juha Yli-Korpela ja sihteeri Mari Eirola totesivat kuntavaalien paketin päällyksen sinetöidyksi ja ehjäksi. Paketti avattiin vaalipäivänä klo 17.30.
Merkittiin, että keskusvaalilautakunnan laskenta-apuna toimivat laskentasihteeri Päivi Sinko, toimistosihteeri Ulla Kujala, Annakreeta Salmela sekä Terttu Hintsala.
Keskusvaalilautakunta suoritti kuntavaalien ennakkoäänten laskennan ja vahvisti äänestysalueen 001 Kannus alustavan ennakkoäänten tuloksen seuraavasti:
Hyväksytyt ennakkoäänet 1339 kpl
Mitättömät äänet 12 kpl
Ennakkoäänet yhteensä 1351 kpl
Ennakkoäänestysprosentti oli 32,8.
Kuntavaalien ennakkoäänten tallennusraportti on liitteenä 2.
Keskusvaalilautakunta suoritti ennakkoäänestyksen alustavan tuloksen tallentamisen oikeusministeriön määräämällä tavalla.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |