Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 119


 

 

 

Kaupunginhallitus 10.09.2024 § 119  

16/00.01.05/2024  

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jussi Niinistö, kehitysjohtaja Jukka Oravainen

 

Centria ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto/Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ovat hakeneet oheismateriaaleina olevilla kuntarahahakemuksillaan Kannuksen kaupungilta kuntarahaa EUBoost-boosting private sector EU-funding -hankekokonaisuuteen.

 

Suomalaiset yritykset ja varsinkin Keski-Pohjanmaan yritykset hakevat ja hyödyntävät tilastojen mukaan EU-rahoitusta huomattavan vähän. Vuoden 2019 alussa tehdystä selvityksestä suomalaisten osallistumisesta hakuihin ilmenee, että Keski-Pohjanmaan rahoituksen osuus koko Suomen potista on vain 0,1 % ja sen tiedetään olevan lähes kokonaisuudessaan tutkimusorganisaatioiden hyödyntämää. Alueen kilpailukyvyn ja taloudellisen edistymisen kannalta huippu tasoisten kansainvälisten hankkeiden läpisaannilla on suuri merkitys. Hankkeen päätavoite on auttaa alueen yrityksiä tunnistamaan niiden potentiaali hyödyntää suoria EU-rahoituksia innovaatio- ja liiketoiminnan tukena, avustaa toteuttajilla olevaa tietotaitoa jakamalla yrityksiä mukaan eurooppalaisiin hankekonsortioihin ja sitä kautta kasvattaa merkittävästi alueen yritysten hankkiman EU-rahoituksen volyymia.

 

Hankkeen konkreettiset toimenpiteet:

 

  • Selvittää alueen yrityksiä parhaiten palvelevat eurooppalaiset hakukanavat, -teemat ja rahoitusmallit. Tunnistetaan yritysten tulevaisuuden suunnitelmiin sopivia hakuteemoja ja rahoituskanavia, sekä tuotetaan opas rahoituskanavien etsimiseen.
  • Markkinoidaan tapaamisten, työpajojen ja muun viestinnän avulla alueen yrityksille suoriin EU-hankkeisiin osallistumisen hyötyjä, jossa käytännön esimerkkeinä käytetään onnistumistarinoita rahoituksen tuottamista aikaansaannoksista.
  • Pk-yritysten verkostoitumisen edistäminen Euroopassa. Viedään yrityksiä verkostoitumismatkoille Eurooppaan ja sparrataan yrityksiä luomaan omaa kv-profiiliaan.
  • Alueellisen TKl-palvelukonseptin kehittäminen. Luodaan konkreettinen kuvaus siitä, miten yritykset voivat edetä erilaisiin hanke tyyppeihin, ja kehitetään alueen yrityksiä palveleva TKl-toiminnan rahoittamisen yhteistyömalli.

 

 

 

 

Hankkeen vaikutusten arviointi:

 

Vaikutukset

Positiivinen/negatiivinen/neutraali

Toteuttaa kaupungin strategisia linjauksia

Positiivinen

  • tukee suoraan yrittäjähenkisyyden ja rohkeuden kasvua.

Edistää elinkeinoelämää ja yritystoimintaa

Positiivinen

  • hanke vauhdittaa yritysten kehitystoimintaa.

Parantaa ympäristöä

Neutraali

  • ei vaikuta suoraan ympäristöön, mutta tukee vihreän siirtymän hankkeita.

Parantaa työllisyyttä

Positiivinen

  • parantaa yritysten kilpailu- ja työllistämiskykyä.

 

Hankkeen kokonaiskustannus on 498 841 euroa. Hankkeen toteutusaika on hankesuunnitelman mukaan 1.4.2024-31.3.2026. Kannuksen kaupungilta haettava osuus on 4 190 euroa.

 

YritysKannus Oy on antanut lausuntonsa hankkeesta. Lausunnossa puolletaan hankkeen kuntarahoitusta seuraavin perusteluin: Eurooppalaisten linjausten ja Keski-Pohjanmaan älykkään erikoistumisen strategian mukaisesti hankkeessa tehtävillä valinnoilla mm. kehitettävien teemojen osalta edistetään yhteiskunnan ilmastoneutraaliin talouteen siirtymistä. Uudistetussa Keski-Pohjanmaan älykkään erikoistumisen strategiassa maakunnan erikoistumisen painopisteet on kiteytetty viiteen teemaan, joita ovat energiamurros, puhdas siirtymä, uudistuva osaaminen, älykäs digitalisaatio ja kestävä matkailu. Hankkeen toimenpiteillä vahvistetaan Keski-Pohjanmaalla toimivien yritysten osaamista ja valmiutta sopeutua meneillään oleviin yhteiskunnallisiin murroksiin TKl-toimintaa hyödyntämällä.

 

Yritysten kriisinkestävyyttä vahvistamalla hanke paitsi edistää yritysten kilpailu- ja työllistämiskykyä myös laajemmin parantaa maakunnan muutoskyvykkyyttä sekä veto- ja pitovoimaa niin, että maakunta näyttäytyy osaajien silmissä houkuttelevana alueena työskennellä, asua ja elää.

 

Hankkeen toimien tuloksena

. yritykset löytävät uusia resursseja ja rahaa uuden kehittämiseen

. vastataan alueella olevaan resurssipulaan

. vauhditetaan yritysten kehitystoimintaa

. helpotetaan yritysten osallistumista alueellisiin investointeihin ja alihankintaketjuihin

. yritysten saaman EU-perustaisen TKI-rahoituksen määrä kasvaa merkittävästi.

 

Kannuksessa on useita yrityksiä, joille tästä hankkeesta on suoraa hyötyä.

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää, että Kannuksen kaupunki osallistuu EUBoost-boosting private sector EU-funding -hankekokonaisuuteen 4 190 euron kuntarahaosuudella sekä nimeää hankkeen ohjausryhmään Kannuksen kaupungin edustajaksi kehitysjohtajan ja varaedustajaksi yrityskehittäjän.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.