Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 35


 

 

Omavelkainen takaus / Kannuksen Kaukolämpö Oy

 

Kaupunginhallitus 20.08.2024 § 106 

 

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Kannuksen Kaukolämpö Oy:n hallitus on 8.8.2024 päättänyt esittää, että:

 

  1. Kaupunki takaa yhtiölle pitkäaikaisen 2 000 000 € lainan (omavelkainen takaus), josta maksetaan kaupungille takausprovisio
  2. Kaupunki takaa yhtiölle lyhytaikaiseen rahoitustarpeeseen 500 000 € Kuntarahoituksen yritystodistuksen (omavelkainen takaus). Kaupungille maksetaan tilikauden lopussa olevaan lainamäärään perustuva takausprovisio. Mikäli lyhytaikaista lainaa ei ole käytössä tilikauden lopussa 31.12. niin takausprovisiota ei makseta siltä vuodelta
  3. Kannuksen kaupunki hyväksyy rahoituksen tarjoajan vaatiman kovenantin (omistuksen pysyvyys-kovenantti, jossa yhtiön omistus ei muutu Kannuksen kaupungin toimesta).

 

Yhtiön hallituksen mukaan pitkäaikaisella lainalla maksetaan pois nykyinen kaupungin takaama n. 1 075 000,00 euron suuruinen laina sekä rahoitetaan vuosien 2024-2025 aikana tehtävät investointisuunnitelman mukaiset investoinnit, joita ovat aurinkosähköjärjestelmä, ORC-laitteisto ja ohjauskeskuksien uusiminen. Lyhytaikaista 1-364 vrk lainaa käytetään äkilliseen rahoitustarpeeseen limiittitilin tapaan. Tällä hetkellä yhtiöllä ei ole näköpiirissä tarvetta tämän rahoituksen käyttöön, mutta siihen on hyvä varautua. Rahoituslaitokset ovat ilmoittaneet, että kaupungin takaus vaikuttaa lainan korkomarginaaleihin alentavasti. Kuntarahoitus ei myönnä lainaa ilman kaupungin 100 % takausta.

 

Kaupunginvaltuusto myönsi 2.12.2019 § 44 yhtiölle omavelkaisen takauksen tarjouskilpailun jälkeen yksilöitävälle, enintään 2 100 000 euron lainalle. Tätä lainaa on tällä hetkellä jäljellä 1 075 000 euroa ja se maksetaan uudella lainalla pois.

 

Kannuksen Kaukolämpö Oy on kaupungin tytäryhtiö ja kuuluu siten

Kannuksen kaupunkikonserniin. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä

on 64,90 %. Muina omistajina ovat Korpelan Voiman kuntayhtymä ja

Pouttu Oy.

 

Kuntalain 129 §:n mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun

vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta

tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Kunnan myöntämä takaus ei myöskään saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää takausta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävillä vastavakuuksilla.

Kaupunginvaltuusto päätti 2.12.2019 § 44 periä takausprovisiota 0,15 % vuosittain sekä käsittelymaksua 350 euroa takauksen allekirjoituksen yhteydessä. Kaupunginvaltuusto on 30.1.1992 rajannut takausprovision perimisen ulkopuolelle sosiaalisen asuntorakentamisen.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle että:

1. Kannuksen kaupunki antaa Kannuksen Kaukolämpö Oy:lle
100 % omavelkaisen takauksen tarjouskilpailun jälkeen yksilöitävälle, enintään 2 000 000 euron suuruiselle lainalle, jolla maksetaan pois nykyinen kaupungin takaama 1 075 000 euron suuruinen laina sekä rahoitetaan vuosien 2024-2025 investointisuunnitelman mukaiset investoinnit,

2.  Kannuksen kaupunki antaa Kannuksen Kaukolämpö Oy:lle
100 % omavelkaisen takauksen enintään 500 000 euron suuruiselle  Kuntarahoituksen yritystodistuslainalle, jolla tarvittaessa katetaan yhtiön lyhytaikaista, enintään 1 vuosi, rahoitustarvetta,

3. takaukset voidaan myöntää kuntalain 129 §:n mukaisesti, koska:
-  yhtiö kuuluu kaupunkikonserniin
-  takaus on suuruudeltaan vähäinen verrattuna kaupungin taloudelliseen kantokykyyn, joten se ei vaaranna kaupungin kykyä vastata laissa säädetyistä muista velvoitteista
- taloudellinen riski on vähäinen, sillä yhtiö on vakavarainen. Takauksella turvataan edullinen rahoitus investoinneille, joilla varmistetaan yhtiön kilpailu- ja palvelukyky myös tulevaisuudessa,

4. takauksen vastavakuudeksi Kannuksen Kaukolämpö antaa riittävän määrän kiinteistöön vahvistettujen kiinnitysten panttikirjoja,

5. Kannuksen Kaukolämmöltä peritään 0,15 %:n suuruinen takausprovisio vuosittain kaupungin takaamien lainojen jäljellä olevista lainapääomista. Lainapääomien tarkasteluhetki on 31.12.

6. Kannuksen Kaukolämmöltä peritään molemmista takauksista erikseen 350,00 euron suuruinen käsittelymaksu, kun takaus on allekirjoitettu,

7. Kannuksen Kaukolämmölle kaupunginvaltuuston päätöksellä 2.12.2019 § 44 annettu 2 100 000 euron takaus raukeaa, kun tämän päätöksen mukaiset takaukset astuvat voimaan.

8. Kannuksen kaupunki toteaa, että voimassa olevan strategian mukaisesti kaupungilla ei ole suunnitelmissa muuttaa omistusosuuttaan Kannuksen Kaukolämmössä.

 

 

Päätös 

Piia Rautiola poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Kaupunginvaltuusto 23.09.2024 § 35  

157/02.05.06/2024  

 

 

Päätös 

Veijo Hernesniemi saapui kokoukseen klo 18.10.

Kannuksen Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Sami Nyrhinen esittäytyi valtuutetuille sekä kertoi kaupungilta anotun lainatakauksen taustoista.

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti täydentää päätöksen kohtia 1 ja 2 kuulumaan seuraavasti:

1. Kannuksen kaupunki antaa Kannuksen Kaukolämpö Oy:lle 100 % omavelkaisen takauksen tarjouskilpailun jälkeen yksilöitävälle, enintään 2 000 000 euron suuruiselle lainalle sekä sen liitännäiskustannuksille (korot, viivästyskorot, kulut sekä muut mahdolliset liitännäiskustannukset). Lainalla maksetaan pois nykyinen kaupungin takaama 1 075 000 euron suuruinen laina sekä rahoitetaan vuosien 2024-2025 investointisuunnitelman mukaiset investoinnit. Takausvastuu voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin,

2. Kannuksen kaupunki antaa Kannuksen Kaukolämpö Oy:lle 100 % omavelkaisen takauksen enintään 500 000 euron suuruiselle Kuntarahoituksen yritystodistusohjelmalle ja sen liitännäiskustannuksille (korot, viivästyskorot, kulut sekä muut mahdolliset liitännäiskustannukset). Enintään 1 vuoden pituisilla yritystodistuksilla tarvittaessa katetaan yhtiön lyhytaikaista rahoitustarvetta. Yritystodistusohjelman takaus on voimassa toistaiseksi.

Muilta osin kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen asiassa.