RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 28.08.2024/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite / Lemmikkieläinten hautausmaan perustaminen
Kaupunginhallitus 12.03.2024 § 33
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi
Unto Ylitalo on 25.10.2023 jättänyt oheismateriaalina olevan kuntalaisaloitteen koskien lemmikkieläinten hautausmaan perustamista.
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Hallintosäännön 141 §:n mukaan aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.
Aloite kuuluu teknisten palveluiden toimialaan.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja lähettää sen mahdollisine evästyksineen teknisten palveluiden valmisteltavaksi ja päätettäväksi.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa. Kaupunginhallitus evästi teknisten palveluiden lautakuntaa selvittämään ympäristökuntien käytäntöjä sekä valmistelemaan asiaan toimintamallia, jossa kaupunki osoittaa maa-alueen ja muu toimija vastaa ylläpidosta ja toiminnasta.
Teknisten palveluiden lautakunta 28.08.2024 § 78
256/10.03.01/2023
Valmistelija: tekninen johtaja Johanna Vakkuri
Lemmikkieläinten hautaamisessa ei ole erityisiä sääntöjä paikan suhteen ja lemmikin voi siten haudata myös omalle tontille tai maa-alueelle. Hautaaminen ei saa aiheuttaa vaaraa muiden ihmisten tai eläinten terveydelle, joten pohjavesialueet, vesistöjen ranta-alueet, vedenottamon suoja-alue tai kaivon läheisyys eivät sovellu hautaamiseen. Lisäksi on huomioitava, että hauta on riittävän syvä eikä lemmikkiä saa haudata muovipussissa tai muussa maatumattomassa materiaalissa. Hautaamisen lisäksi tuhkaaminen on nykypäivänä yleistynyt tapa, jolloin tuhkauksia suorittava yritys toimittaa lemmikin tuhkan uurnassa omistajalle.
Lemmikkieläinten hautausmaat ovat pääosin eläinsuojeluyhdistysten, mutta myös esimerkiksi koirakerhojen, rakentamia ja ylläpitämiä. Lähialueen kunnista Kalajoella pieneläinhautausmaata ylläpitää Kalajoen koiraharrastajat ry, kun taas Kokkolassa ja Oulaisissa ylläpitäjänä on paikallinen eläinsuojeluyhdistys. Kunnan ylläpitämä lemmikkien hautausmaa on mm. Ylivieskassa. Pääosin Keski-Pohjanmaan kunnissa ei ole ollenkaan pieneläinhautausmaita.
Suomen koiraystävällisimmäksi kunnaksi valitussa Mäntsälässä toimii lemmikkien tuhkaus- ja hautauspalveluihin erikoistunut yritys. Myös Kannuksen kaupunki sai syksyllä 2023 Suomen Kennelliiton kunniamaininnan Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailussa. Sinänsä pieneläinhautausmaa tukisi osaltaan Kannuksen koiraystävällinen kunta -imagoa. Kaupungin talousarviossa ei kuitenkaan ole varauduttu pieneläinhautausmaan rakentamis- eikä ylläpitokustannuksiin, eikä nykyisen kireän taloustilanteen vuoksi ole mahdollista lisätä kustannuksia. Kaupunki on kuitenkin valmis osoittamaan maa-alueen pieneläinten hautausmaalle, jos perustamiseen ja ylläpitoon löytyy vastuullinen toimija.
Tekninen johtaja Teknisten palveluiden lautakunta toteaa, että kuntalaisaloite on kannatettava, mutta pieneläinhautausmaan perustaminen kaupungin toimesta ja ylläpitovastuulla ei ole mahdollista.
Päätös
Teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä teknisen johtajan ehdotuksen asiassa. Lisäksi lautakunta toivoo, että kolmannen sektorin toimijoilta löytyisi mielenkiintoa pieneläinten hautausmaan perustamiseen ja ylläpitoon.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |