Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 78


 

 

Kaupunginjohtajan kokonaispalkan tarkistaminen

 

Kaupunginhallitus 28.05.2024 § 78  

123/01.02.01/2024  

 

Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Mirja Yli-Arvo

 

Kunta- ja hyvinvointialojen sopimusaloilla on käytettävissä 1.6.2024 paikallinen järjestelyerä. KVTES:n paikallinen järjestelyerä perustuu kahteen eri allekirjoituspöytäkirjan mukaiseen kohtaan (A-kohta ja B-kohta). Paikallisen järjestelyerän kohtien A ja B suuruus kustannusvaikutukseltaan on yhteensä 2 630,64 euroa.

Paikallisen järjestelyerän kohdentamisessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkaus-epäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edis-tävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oike-assa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden. Paikallisen työnantajan edustajat ja pääsopijajärjestöjen edustajat neuvottelevat paikallisten järjestelyerin käyttämisestä.

Vuoden 2023 KVTES:n paikallisen järjestelyerän neuvottelussa osapuolet sopivat, että 1.6.2024 järjestelyerästä käytetään johto-ryhmän, esihenkilöiden, asiantuntijoiden ja hallinto- ja toimisto-henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistamiseen. Toimis-toalan tehtäväkohtaiset palkat tarkistettiin kuitenkin jo 1.6.2023 ratkaisussa.
 

Osapuolet ovat käyneet neuvotteluja KVTES:n 1.6.2024 paikallisen järjestelyerän käytöstä 8.5., 15.5. ja 20.5.2024, jolloin neuvottelutu-los hyväksyttiin. Osana neuvottelutulosta kaupunginjohtajan teh-täväkohtaista palkkaa esitetään korotettavaksi 380,00 erolla 1.6.2024 lukien paikallisen järjestelyerän B-kohdasta. Perusteluna on, että kaupunginjohtajan palkan tulee olla oikeassa suhteessa alaistensa ja verrokkiryhmien palkkaan nähden. Kaupunginjohtajan kokonaispalkka on 1.6.2024 yleiskorotuksen (2,27 %) ja 380,00 eu-ron korotuksen jälkeen 9 021,32 euroa.
 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.10.2020 § 29 Kannuksen kaupun-gin ja kaupunginjohtaja Jussi Niinistön välisen johtajasopimuksen. Johtajasopimuksessa on sovittu, että palkkaa tarkistetaan kunnal-lisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisilla yleis-korotuksilla. Muista palkankorotuksista päättää kaupunginhallitus.

 

Kaupunginhallituksen

puheenjohtaja
Kaupunginhallitus päättää korottaa kaupunginjohtajan kokonaispalkkaa 380,00 euroa kuukaudessa 1.6.2024 lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtaja poistui esteellisenä (intressijäävi) kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotuksen asiassa.