Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 81


 

 

Eron myöntäminen Henna Karihtalalle teknisten palveluiden lautakunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta hänen tilalleen

 

Kaupunginhallitus 28.05.2024 § 81  

145/00.00.01/2021  

 

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Henna Karihtala on 29.4.2024 pyytänyt eroa teknisten palveluiden jäsenyydestä henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Syyn pätevyyden arviointi kuuluu sille toimielimelle, jonka valittava luottamushenkilö on, yleensä valtuustolle. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Kuntalaissa säädellään henkilön vaalikelpoisuutta eli edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet voidaan valita kunnan luottamustoimeen.

 

Yleisestä vaalikelpoisuudesta säädetään kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

  1. jonka kotikunta kyseinen kunta on,

 

  1. jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen suoritetaan,

 

  1. jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Erityisestä vaalikelpoisuudesta, eli toimielinkohtaisista vaalikelpoisuuden rajoituksista, säädetään kuntalain 72 - 77 §:ssä.

 

Vaalikelpoisuudesta lautakuntaan säädetään kuntalain 74 §:ssä. Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1.asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai sää tiön palveluksessa,

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimenjäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti kä siteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se:

1. myöntää Henna Karihtalalle eron Kannuksen kaupungin teknisten palveluiden lautakunnan jäsenyydestä ja

2. valitsee Henna Karihtalan tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi teknisten palveluiden lautakuntaan uuden jäsenen.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.