Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 24


Talouden lyhytraportti 1.1. - 31.3.2024

 

 

Talouden lyhytraportti 1.1. - 31.3.2024

 

Kaupunginhallitus 07.05.2024 § 61 

 

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Hallintosäännön 53 § Toiminnan ja talouden seuranta mukaan talousarvion toteutumisesta raportoidaan talouden lyhytraportoinnilla 1.1.-31.3. ja 1.1.-30.9. tilanteesta sekä talousarvion ja tavoitteiden puolivuotiskatsauksella 1.1.-30.6. tilanteesta.

 

Kaupungin talous oli 488 132 euroa alijäämäinen maaliskuun lopussa. Tilanne heikkeni merkittävästi edellisvuoden maaliskuusta, jolloin ylijäämää oli 1 279 078 euroa. Vuosikate on maaliskuun lopussa -157 276 euroa ja edellisvuoden maaliskuussa 1 606 458 euroa. Keskeisimmät tekijät taloustilanteen heikentymisessä ovat verotulojen ja toimintatuottojen vähentyminen.

 

Toimintatuottoja oli kertynyt 1 878 433 euroa ja ne vähenivät edellisvuoden maaliskuusta 549 664 euroa eli 23 %. Kaikki toimintatuottoryhmät vähenivät jonkin verran,  eniten tuet ja avustukset (= hankerahoitukset)  354 091 euroa.

 

Toimintakuluja oli kertynyt 5 824 736 euroa ja vähenivät edellisvuoden maaliskuusta 86 234 euroa eli 1 %. Henkilöstökuluja lukuunottamatta kaikki muut  toimintakuluryhmät vähenivät hieman ja henkilöstökuluissakin nousua oli vain 34 344 eli 1 %.

 

Toimintakate eli toiminnan nettokustannukset kasvoivat edellisvuodesta 449 846 euroa eli 13 %. Toimintakulujen pienentyminen ei riittänyt kompensoimaan toimintatuottojen merkittävää vähentymää.

 

Talousarvion toteutumaprosentti toimintakulujen osalta on 24,3 %, eli ollaan hieman alle maaliskuun tilanteen laskennallisen 25 %:n toteutumaprosentin. Toimialoittain tarkasteltuna toimintakulujen käyttöprosentti elinvoima- ja konsernipalveluissa on 27,4 %, kasvatus- ja opetuspalveluissa 23,1 %, hyvinvointipalveluissa 22,2 % ja teknisissä palveluissa 26,7 %. Menolaji- ja toimielinkohtaiset toteutumaprosentit saattavat tässä vaiheessa vuotta olla yli laskennallisen tason johtuen siitä, että kustannukset eivät kerry tasaisesti kuukausittain, vaan painottuvat alku- ja loppuvuoteen. Määrärahojen riittävyyttä tarkastellaan toimialoilla jatkuvasti ja tarpeellisiin toimenpiteisiin ryhdytään tilikauden aikana.

 

Verotuloja oli kertynyt 2 831 942 euroa ja ne vähenivät edellisvuodesta 1 169 609 euroa eli 29 %. Vertailuvuoden tammikuussa 2023 ansiotuloveroja tilitettiin huomattavasti muita kuukausia enemmän , koska vuodelta 2022 siirtyi vuodelle 2023 ns. soteuudistuksen verohäntä, joka Kannuksen osalta oli 1,0 milj. euroa. Kiinteistöverotuloja ei vielä maaliskuun loppuun mennessä oltu merkittävässä määrin tilitetty. Mikäli kiinteistöverotulot tilittyisivät tasaisesti pitkin vuotta, olisi niitä maaliskuun lopussa kertynyt toteutuneen 200 000 euron sijasta 875 000 euroa. Kiinteistöverotilitysten epätasaisuudesta johtuen myös verotulojen toteutumaprosentti tässä vaiheessa vuotta on ainoastaan 20,6 %.

 

Valtionosuuksia oli kertynyt 1 137 942 euroa ja ne vähenivät edellisvuodesta 99 118 euroa eli 8 %. Valtionosuudet ovat kuitenkin kertymässä vuoden 2024 talousarviossa arvioidun mukaisesti.

 

Investointeja oli maaliskuun loppuun mennessä toteutunut 1 035 228 euroa, mikä oli suurimmaksi osaksi Raasakan koulun uudisrakentamisesta aiheutuvaa. Investointeihin on vuoden 2024 varattu kokonaisuudessaan 9 184 000 euroa.

 

Lainakanta oli maaliskuun lopussa 22 500 000 euroa ja siinä on tilinpäätökseen 2023 verrattuna lisäystä 2 000 000 euroa. Rahoituskustannukset kasvoivat edellisvuodesta 45 162 euroa.

 

Talouden lyhytraportti 1.1.-31.3.2024 on oheismateriaalina.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi oheismateriaalina olevan talouden lyhytraportin 1.1.-31.3.2024 ja saattaa sen myös valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

 

 

Kaupunginvaltuusto 03.06.2024 § 24  

104/02.02.02/2024  

 

Talouden lyhytraportti 1.1.-31.3.2024 on oheismateriaalina.

 

Päätös 

Talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi esitteli talouden lyhytraportin sekä kertoi talousarvion 2025 laadintaohjeiden ja raamien valmistelutilanteesta.

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen asiassa.