Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 23


Perusopetuksen tuntijako 1.8.2024

 

 

Juhani Vuorisen koulun (vl. 7-9) tuntijakomuutos

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.05.2024 § 23  

65/12.00.00/2024  

 

Valmistelija: perusopetuksen ja lukion rehtori Maria Seppä

 

Opetushallitus on päivittänyt B-kielen opetussuunnitelman perusteita kevään ja syksyn 2023 aikana. Taustalla on valtioneuvoston uudistama tuntijakoasetus, jonka mukaisesti B1-kieltä opiskellaan 1.8.2024 alkaen yksi viikkovuositunti enemmän perusopetuksessa. Opetussuunnitelmatyön pääperiaatteena on ollut, että B1-kielen opetuksen tavoitteita ei lisätä, mutta opetuksen tavoitteita, sisältöalueita sekä osaamisen tason kuvauksia on päivitetty. Paikallinen opetussuunnitelmatyö B1-kielen oppimäärien osalta tulee tehdä kunnissa ja kouluissa kevään 2024 aikana.

Uudistus edellyttää muutoksia opetuksen järjestäjän paikalliseen tuntijakoon. Tuntijakouudistuksen tavoitteena on edistää toisen kotimaisen kielen ja etenkin B1-ruotsin oppimista ja opetusta sekä lisätä toisen kotimaisen kielen osaamista Kansalliskielistrategian mukaisesti. Kansalliskielistrategian tavoitteena on ruotsinkielisten palvelujen toimivuuden ja saatavuuden turvaaminen sekä ruotsinkielisen kieliyhteisön elinvoimaisuuden vahvistaminen. Tärkeänä tavoitteena on myös riittävän ruotsin kielen taidon saavuttaminen perusopetuksen aikana, jotta vahvistetaan oppilaan valmiuksia käyttää ruotsin kielen taitoaan monipuolisesti erilaisissa viestintätilanteissa.

Tuntijako 7-9lk (2023-24) 

(val=valinnaisaine; vtt=valinnainen taito- ja taideaine)

7lk  8lk  9lk
ru2  ru1  ru1
ks3 (sis.1val) vtt3+val4  vtt2+val3

Tuntijako 7-9lk 2024-

7lk  8lk  9lk
ru2  ru1  ru2
ks3 (sis.1val) vtt3+val4  vtt2+val2
 

Oheismateriaalina yläkoulun tuntijako 1.8.2024 alkaen.
 

Kasvatus- ja opetusjohtaja  


Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy yläkoulun tuntijakomuutoksen 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Rehtori Maria Seppä oli asiantuntijana paikalla tämän asian esittelyn ajan.

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä kasvatus- ja opetusjohtajan ehdotuksen asiassa.