Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 67


 

 

Eurokuntaverkoston toiminta / osallistumisperiaatteiden päivittäminen

 

Kaupunginhallitus 07.05.2024 § 67  

139/00.05.00/2022  

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jussi Niinistö, talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi, hyvinvointijohtaja Johanna Junno

 

Kannuksen kaupunki on ollut jäsenenä Charter of European rural

communities eli Euroopan maaseutualueiden yhteisössä vuodesta

1995 lähtien.

 

Verkosto on alun perin perustettu vuonna 1989 ja siihen kuuluu yksi

maaseutumainen kunta jokaisesta EU-maasta. Suomen liittyessä

Euroopan unioniin Suomen Kuntaliitto pyysi kuntia ilmoittamaan halukkuudestaan osallistua verkoston toimintaan. Kannus oli tässä vaiheessa aktiivinen ja tuli valituksi verkoston jäseneksi. Kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen liittymisestä 13.3.1995 § 82.

 

Verkostossa on tällä hetkellä 28 jäsenmaata. Kokoontumisia on  useita kertoja vuodessa, ja niitä isännöi jokin jäsenkunta. Kesän isossa kokouksessa enintään kahdeksan nuorten ja aikuisten edustajaa kustakin jäsenkunnasta edustaa maataan. Kokous kestää viisi päivää. Lisäksi järjestetään pienempiä aikuis- ja nuorisotapaamisia ympäri vuoden. Näitä isännöivät myös eri jäsenkunnat ja niihin osallistuu neljä edustajaa valituista jäsenkunnista. Jokainen pieni kokous kestää neljä päivää.

 

Kannuksessa on järjestetty kolme kansainvälistä kokousta. Iso kesäkokous järjestettiin vuosina 1999 ja 2017. Pienkokous järjestettiin vuonna 2008, ja isompi nuorten kokous vuonna 2009.

 

Kokousjärjestelyjen periaatteena on, että osallistujat maksavat omat

matkakustannuksensa ja kokousjärjestäjä huolehtii majoituksesta ja

ylläpidosta. Majoitus tapahtuu isäntäperheissä. Verkoston jäsenmaksu on 400 euroa vuodessa. Verkosto saa toimintaansa rahoitusta myös EU:n hankerahoituksista.

 

Verkoston perimmäinen tarkoitus on pysynyt koko ajan samana. Toiminnalla halutaan tukea pienten maaseutumaisten kuntien kansainvälistymistä erityisesti nuorten osalta. Mottona on "People meet People".

 

Verkostotoiminnan yksi tarkoitus on aktivoida jäsenkuntia hakemaan

ja osallistumaan erillisiin yhteisprojekteihin. Verkostokuntien välisiin

erillisprojekteihin haetaan rahoitusta kaikista EU-ohjelmista. Kannus

on osallistunut useisiin erillisprojekteihin vuosien varrella. Kaikki projektit ovat olleet oppilaitosten välisiä. Näihin on tullut rahoitusta Comeni us-, Leonardo-, ja Leader -ohjelmista. Yhteistyöprojekteja on ollut mm. Viron Polvan, Saksan Hepstedin ja Luxenburgin Trois vier gesin kanssa.

 

Lisätietoa verkoston toiminnasta löytyy internetsivustolta: https://europeancharter.eu/.

 

Kaupunginvaltuusto käsitteli 11.5.2015 § 17 verkostosta eroamisesta jätettyä valtuustoaloitetta ja päätti, että:

  1. Kannus osallistuu jatkossakin verkoston toimintaan,
  2. kokouksiin osallistumisessa noudatetaan seuraavia periaatteita:

-          kokoukseen osallistuu kerrallaan enintään neljä henkilöä, joiden matkakustannukset maksaa kaupunki (luottamushenkilöt ja viranhaltijat)

-          kokoukseen osallistuu kerrallaan enintään kaksi yrittäjää ja neljä kannuslaista nuorta, joiden matkakustannuksia avustetaan puolet, kuitenkin enintään 300 euroa/osallistuja

-          mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin paikkoja, ensikertalaiset ovat etusijalla.

 

Kannuksen osallistuminen verkoston kokouksiin on ollut varsin aktiivista koronavuosia 2020-2022 lukuunottamatta. Viime kesänä kesäkokoukseen Romanian Ibanestissa osallistui kaksi aikuista ja kaksi nuorta. Vuositasolla verkoston kokouksiin osallistuminen on aiheuttanut kaupungille kustannuksia n. 2 500 - 3 000 euroa.

 

Verkoston toiminnan ja kokouksiin osallistumisen koordinointi on tällä hetkellä hyvinvointipalveluiden toimialalla ja yhteyshenkilönä toimii kulttuuri- ja tapahtumakoordinaattori.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää, että:
- kesäkokoukseen voi osallistua kerrallaan enintään kuusi henkilöä, joista enintään neljä on kaupungin luottamushenkilöitä, viranhaltijoita tai nuorten (18-30 -vuotiaat) edustajia, ja enintään kaksi on esimerkiksi yrittäjien tai vapaaehtoisjärjestöjen edustajia,
- pienempiin kokouksiin voi osallistua kerrallaan enintään kaksi henkilöä,
- kesäkokoukseen sekä pienempiin kokouksiin osallistuvien kaupungin luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja nuorten matkakustannuksista vastaa kaupunki. Muut edustajat maksavat itse matkakustannuksensa,
- verkoston yhteyshenkilönä toimii kulttuuri- ja tapahtumakoordinaattori.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa hyvinvointipalveluiden toimialan organisoimaan ja koordinoimaan verkoston toiminnasta ja kokouksista tiedottamisen ja osallistujien kartoittamisen hyvissä ajoin ennen kokouksia sekä huolehtimaan matkojen käytännön järjestelyistä.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti edellyttää, että kokousmatkoista laaditaan raportti, joka tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Muilta osin kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.