Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 64



 

 

Valtuustoaloite Mäkiraon alueen parkkitilan lisääminen

 

Kaupunginhallitus 07.05.2024 § 64  

100/10.03.01/2024  

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Valtuutettu Raimo Märsylä sekä 5 muuta valtuutettua jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 22.4.2024 oheismateriaalina olevan valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että tekninen lautakunta tutkii eri mahdollisuuksia parkkitilojen lisäämiseksi alueella

esimerkiksi Työväentalon ja Kuntalan välissä olevalle piha -alueelle.

 

Hallintosäännön 110 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Aloite kuuluu teknisten palveluiden toimialaan.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja lähettää sen teknisten palveluiden toimialan valmisteltavaksi ja päätettäväksi.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.