Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 212



 

 

Valtuustoaloite Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään eri kylillä

 

Kaupunginhallitus 28.11.2023 § 212  

275/00.01.02/2023  

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Valtuutettu Jari Orjala sekä 5 muuta varsinaista valtuutettua ja 1 varavaltuutettu jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.10.2023 oheismateriaalina olevan valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kaupunginvaltuusto pitää kokoukset eri kylillä.

 

Hallintosäännön 110 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Aloite kuuluu elinvoima- ja konsernipalveluiden toimialaan.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja toteaa, että kaupunginvaltuuston kokoukset on tarkoituksenmukaisinta pitää pääsääntöisesti niille varatussa tilassa, eli kaupunginviraston valtuustosalissa. Valtuustosali on kooltaan ja varustelutasoltaan riittävä huomioiden myös sen, että kokoukset ovat julkisia eli ne kuvataan ja niitä voi tulla seuraamaan myös paikan päälle. Kaupunginhallituksen kyselytunteja eri kylillä jatketaan keväällä 2024. Kyselytunnit ovat kaikille avoimia tilaisuuksia, joihin myös valtuutetuilla on mahdollisuus osallistua ja joissa osallistujilla on tilaisuus tavata kaupungin päättäjiä ja viranhaltijoita.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.