Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 165


 

 

Testamenttivaroista myönnettävä avustus

 

Kaupunginhallitus 26.09.2023 § 165  

50/02.05.01/2023  

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Kannuksen kaupungilla on testamentti- ja lahjoitusvaroja, joita jaetaan kaupunginvaltuuston vahvistamien rahastosääntöjen mukaisesti erilaisiin käyttötarkoituksiin saapuneiden hakemusten perusteella.

 

Testamenttivaroja voidaan jakaa testamentintekijöiden tahdon mukaisesti käytettäväksi vanhusten hoitoon sekä vanhustyön hyväksi.

 

Testamentti- ja lahjoitusvaroja voidaan anoa vapaamuotoisella hakemuksella. Hakuaika on jatkuva. Hakemuksessa täytyy osoittaa, miten rahoitettava hanke hyödyttää kannuslaisia. Varoja ei myönnetä yksityishenkilöille. Päätöksen varojen myöntämisestä tekee kaupunginhallitus puolivuosittain.Tiedote avustusten hakemismahdollisuudesta on kaupungin internet-sivustolla pysyvästi.

 

Osuuskunta Kitinkannus on oheismateriaalina olevalla hakemuksellaan anonut 12 500 euron suuruista avustusta käytettäväksi kuntoututtavaan hoitotyöhön liittyvien varusteiden hankintaan.

 

Hannu Märsylän testamenttirahaston tarkoituksena on testamentintekijän tahdon mukaisesti käyttää rahaston varoja vanhusten hoitoon. Rahastossa on rahavaroja jäljellä 46 290 euroa. Lisäksi rahaston varallisuuteen kuuluu peltoa ja metsää.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää myöntää Hannu Märsylän testamenttirahaston varoista 12 500 euroa Osuuskunta Kitinkannukselle käytettäväksi kuntouttavaan hoitotyöhön liittyvien
varusteiden hankintaan hakemuksessa esitetyn mukaisesti. Kaupunginhallitus edellyttää, että hankintaan liittyvät laskut osoitetaan suoraan Kannuksen kaupungille.

 

Päätös 

Kaupunginhallituksen jäsen Sirkka Juusela-Pekkarinen sekä kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Olli Joensuu poistuivat esteellisinä (palvelussuhdejäävi, yhteisöjäävi) kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.