Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 155


 

 

Kaupunginhallituksen tietoon saatettavat asiat

 

Kaupunginhallitus 05.09.2023 § 155  

3/00.01.02/2023  

 

  1. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän yhtymähallituksen 17.8.2023 pöytäkirja
  2. Johtoryhmän 16.8. ja 23.8.2023 muistiot

 

Päätös 

3.Kaupunginhallituksen kyselytunti 13.11. klo 18.00 pidetään aikaisemmin sovitun mukaisesti, samalle päivälle osuva kasvatus- ja opetuslautakunnan kokous aikaistetaan alkavaksi klo 16.00.

5.Valtuustosalin remonttiin on varattu vuoden 2023 talousarviossa 250 000 euroa. Remontti on järkevintä toteuttaa kokonaisuutena, jolloin on varauduttava myös siihen, että toteutuksen siirtyessä vuoden vaihteen molemmille puolille, tarvitaan määrärahaa myös vuodelle 2024. Saneeraussuunnitelmat päivitetään syksyn aikana ja ne esitellään myös valtuutetuille.

Lisäksi kaupunginhallituksen jäsenet ottivat esille seuraavia asioita:
- Keski-Pohjanmaan liiton Raideliikenteen työssäkäyntialueen volyymiselvitys. Selvityksen mukaan ylikunnallisia matkoja tehdään eniten Kannuksen ja Kokkolan välillä (noin 1 000 matkaa/vrk), jossa on eniten joukkoliikenteen kysyntäpotentiaalia
- Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten internetsivustolta puuttuu tiedot Kannuksessa sijaitsevista yksiköistä esimerkiksi ikäihmisten palveluasumisen ja laitoshoidon sekä kehitysvammaisten ja vammaisten asumispalveluiden osalta
- mahdollisen työryhmän perustaminen pohtimaan miten Kannus voi profiloitua "asumislähiöksi"
- Kannuksessa tapahtuu tällä hetkellä paljon - uutta rakennetaan ja suunnitellaan.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti merkitä edellä mainitut asiat ja keskustelut tietoon saatetuksi.