Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 26

Vuoden 2022 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arviointikertomus

Tarkastuslautakunta 22.05.2023 § 32 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta on suorittanut tavoitteiden toteutumisen arvioinnin ja laatinut havainnoistaan arviointikertomuksen.

   Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen vuodelta 2022 kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että

1. valtuusto pyytää arviointikertomuksessa julkituoduista seikoista vastaukset tulosalueilta niin, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksessa 1.10.2023 mennessä

2. kaupunginhallitus ottaa käsittelyssään kantaa koko arviointikertomuksen sisältöön tulosalueiden kannanottojen lisäksi

3. käsiteltyään asian kaupunginhallitus toimittaa vastaukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

Päätös 

Tarkastuslautakunta päätti esittää, että

Kaupunginvaltuusto 05.06.2023 § 26  

245/02.06.01/2022  

Arviointikertomus 2022 on liitteenä.

Päätös 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Raimo Märsylä esitteli arviointikertomuksen.

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä tarkastuslautakunnan ehdotuksen asiassa.