Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 127



 

 

Valtuustoaloite Ei enää uutta tuulivoimakaavoitusta Kannukseen

 

Kaupunginhallitus 13.06.2023 § 127  

183/00.01.02/2023  

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Valtuutettu Manolis Huuki sekä neljä muuta valtuutettua ja yksi varavaltuutettu jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 5.6.2023 oheismateriaalina olevan valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Kannuksen kaupunki ei enää kaavoita uusia alueita tuulivoimaloille.

 

Hallintosäännön 110 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen

asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on

oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa

koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä

kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että

aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään

lähetekeskustelu.

Teknisten palveluiden lautakunta on päättänyt käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen 15.12.2021 Kaukasennevan laajennuksen tuulipuiston osalta ja 2.6.2022 Tuohirämeen tuulipuiston osalta.

 

Sekä Kaukasennevan laajennuksen tuulipuiston että Tuohirämeen tuulipuiston osalta teknisten palveluiden lautakunta päätti 22.3.2023 kuuluttaa kaavoituksien vireilletulosta, hyväksyä laaditut osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ja asettaa ne yleisesti nähtäville.

 

Kaukasennevan laajennuksen tuulipuiston osalta Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus on 17.5.2023 antanut lausunnon ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA), joka oli nähtävillä ja johon oli mahdollisuus esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja 17.3. - 17.4.2023 välisen ajan.

 

Tuohirämeen tuulipuiston osalta Hämeen Ely-keskus on kuuluttanut ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA) nähtävillä olosta 27.4. -  29.5.2023 välisen ajan, jolloin siihen on ollut mahdollisuus esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja.

 

Molempien tuulipuistojen osayleiskaavat etenevät kaavaehdotuksen valmistuttua teknisten palveluiden lautakunnan ja kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston päätettäviksi.

 

Kaupunginvaltuuston 12.9.2022 § 37 hyväksymässä Kannus Juuret elämälle kuntastrategiassa 2022-2026 on erääksi strategiseksi tavoitteeksi asetettu uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen luonnon monimuotoisuuden ja asumisviihtyvyyden asettamissa rajoissa sekä valtuuston ohjauksessa.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja toteaa, että teknisten palveluiden lautakunta on päätöksillään 15.12.2021 ja 2.6.2022 päättänyt käynnistää Kaukasennevan laajennuksen tuulipuiston sekä Tuohirämeen tuulipuiston osayleiskaavojen laadinnan. Kaupunginvaltuusto päättää kaavaehdotuksen valmistuttua osayleiskaavojen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.

Manolis Huuki jätti eriävän mielipiteensä päätökseen.