Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 98


 

 

Kaupunginvaltuuston 17.4.2023 päätösten täytäntöönpano

 

Kaupunginhallitus 16.05.2023 § 98  

169/00.02.01/2021  

 

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta.

 

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi".

 

Hallintosäännön 138 §:n mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Hallintosäännön 100 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.

Kaupunginvaltuuston 17.4.2023 päätökset:

16 §  Yrityskannus (Keski-Pohjan Yrityspalvelu) Oy:lle myönnetyn pääomalainan korottaminen ja toimintaohjeiden hyväksyminen

17 §    Pääomalainan myöntäminen kehittämisrahastosta / Kiinteistö Oy Kitinkoti             

18 § Kannuksen kaupungin toimitilaohjelma

19 § Sidonnaisuusilmoitukset

20 § Vaalikelpoisuuden menettäminen / Isohanni Anna-Maria ja uuden luottamushenkilön valinta hänen tilalleen

21 § Mahdollisesti kiireellisenä käsiteltävät asiat

22 § Kaupunginvaltuuston tietoon saatettavat asiat

23 § Muut valtuutettujen esille ottamat asiat

 

Kaupunginvaltuuston 17.4.2023 pitämän kokouksen pöytäkirja

tarkastettiin 20.4.2023 ja asetettiin nähtäville kaupungin

verkkosivuille 20.4.2023 alkaen.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee kaupunginvaltuuston 17.4.2023 tekemät päätökset tietoonsa sekä toteaa, että päätökset ovat
syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai ole muutenkaan lainvastaisia, joten ne
voidaan panna täytäntöön.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.