Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 55


 

 

Testamentti- ja lahjoitusvaroista myönnettävät avustukset

 

Kaupunginhallitus 07.03.2023 § 55  

50/02.05.01/2023  

 

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi

 

Kannuksen kaupungilla on testamentti- ja lahjoitusvaroja, joita jaetaan kaupunginvaltuuston vahvistamien rahastosääntöjen mukaisesti erilaisiin käyttötarkoituksiin saapuneiden hakemusten perusteella.

 

Testamenttivaroja voidaan jakaa testamentintekijöiden tahdon mukaisesti käytettäväksi vanhusten hoitoon sekä vanhustyön hyväksi.

 

Lahjoitusvaroja voidaan jakaa käytettäväksi hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden. Lahjoitusvarat ovat tulleet kaupungille Valtiokonttorilta ilman perillisiä kuolleiden jäämistöistä. Lahjoitusvarojen osalta kaupunginhallitus on linjannut, ettei niitä myönnetä yksittäisen tapahtuman järjestämiseen eikä normaalin toiminnan ylläpitämiseen. Sen sijaan esimerkiksi uuden toiminnan käynnistämiseen tai investointien rahoittamiseen niitä voidaan myöntää kertaluonteisesti.

 

Testamentti- ja lahjoitusvaroja voidaan anoa vapaamuotoisella hakemuksella. Hakuaika on jatkuva. Hakemuksessa täytyy osoittaa, miten rahoitettava hanke hyödyttää kannuslaisia. Varoja ei myönnetä yksityishenkilöille. Päätöksen varojen myöntämisestä tekee kaupunginhallitus puolivuosittain.Tiedote avustusten hakemismahdollisuudesta on kaupungin internet-sivustolla pysyvästi.

 

Kannuksen Korvenkävijät on sähköpostitse 22.2.2023 toimitetulla, oheismateriaalina olevalla hakemuksella anonut 2 405 euroa käytettäväksi Kannuksen seurakunnan vanhaan renkitupaan perustettavan verstaan kalustohankintoihin (höyläpenkki, työkalut, työvalo ja ensiapukaappi).

 

Kannuksen Korvenkävijät ry järjestää lapsille ja nuorille joka viikko erilaisia kokoontumisia ja tapahtumia ympäri vuoden. Ohjelmassa on mm. retkiruuan valmistusta, solmujen opettelua, nuotion tekemistä, vuolemista, nikkarointia ja paljon muuta. Viikoittain kymmenessä

kokoontuvassa ryhmässä käy melkein 130 kannuslaista lasta, nuorta ja aikuista.

 

Ernsti Luomalan lahjoitusrahaston tarkoituksen on käyttää rahaston

varoja hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri

ikäryhmien tarpeet huomioiden. Rahastossa on rahavaroja jäjellä

66 934 euroa.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää antaa Ernsti Luomalan lahjoitusrahaston
varoista 2 405 euroa Kannuksen Korvenkävijät ry:lle käytettäväksi
varusteiden hankintaan. Kaupunginhallitus edellyttää, että
hankintaan liittyvät laskut osoitetaan suoraan Kannuksen
kaupungille.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.