Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kannuksen Internet-julkaisu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 33


# Kaavoituskatsaus 2023, kaavoitusohjelma 2023-2025

 

 

Kaavoituskatsaus 2023

 

Teknisten palveluiden lautakunta 11.01.2023 § 5 

 

 

Valmistelija: työpäällikkö Matti Salmela

 

MRL 7 §:n mukaan kaupungin tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkityk-seltään vähäisiä. Maakunnan liitossa vireillä olevilla asioilla tarkoitetaan lähinnä niitä asioita, joilla on merkitystä kaupungin kannalta. Katsauksessa selostetaan kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöihin ja toteuttamiseen. Tällaisia päätöksiä ja muita toimia voivat olla esim. alueiden käyttöä koskevat valtakunnalliset ja maakunnalliset päätökset taikka alueen kaavoitukseen tai kaavojen toteutumiseen mahdollisesti liittyvät sopimukset.

 

Tekninen toimi on valmistellut vuoden 2023 kaavoituskatsauksen.

 

Kaavoituskatsaus liitteenä.

 

Työpäällikkö Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyy laaditun vuoden 2023 kaavoituskatsauksen. Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan kaupungin verkkosivulla sekä lähetään tiedoksi Keski-Pohjanmaan liitolle ja alueelliselle Ely-keskukselle.

Kaavoituskatsaus saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös 

Teknisten palveluiden lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työpäällikön ehdotuksen asiassa.

 

 

Kaupunginhallitus 14.02.2023 § 33  

8/10.00.00/2023  

 

Vuoden 2023 kaavoituskatsaus on liitteenä.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus merkitsee kaavoituskatsauksen tiedoksi ja saattaa sen myös kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa.