RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eduskuntavaalien ulkomainonta
Keskusvaalilautakunta 14.02.2023 § 7
174/00.00.00/2022
Suomen Kuntaliitto on suosittanut, että vaalien ulkomainonta aloitettaisiin niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja mää-räysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 15.3.2023. Ennakkoäänestys alkaa 22.3.2023.
Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisestä. Vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa olevan edelleen tiedotusarvoa. Mikäli mainostilaa järjestetään, kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä. Tyhjien mainospaikkojen välttämiseksi ehdokkaita asettaneilta ryhmiltä voidaan tiedustella, tulevatko ne käyttämään mainospaikkoja ja edellyttää vastausta tiet-tyyn päivämäärään mennessä uhalla, että vaalimainospaikkoja ei heille varata. Ryhmiltä voidaan myös vaatia kirjallinen ilmoitus tai sitoumus vaalimainospaikkojen täyttämisestä. Kun kaikille ehdokkaita asettaneille ryhmille varataan tällainen mahdollisuus, täyttää se myös yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimukset.
Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on:
-mainonnan aloittamisen ajankohdasta päättäminen
-varattavien mainospaikkojen määrästä ja sijoituspaikoista päättäminen
-varattujen mainospaikkojen saattaminen vaaleihin osallistuvien puolueiden, yhteislistojen ja valitsijayhdistysten tietoon
-vaalimainospaikkojen maksullisuudesta päättäminen
-lupien hankkiminen yksityisiltä, jos vaalimainospaikkoja halutaan sijoittaa yksityisille alueille
-mahdolliset tiedustelut ryhmiltä, tulevatko ne käyttämään mainospaikkoja.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että vaalimainonnasta tiedotetaan kuulutuksessa, liite nro 2. Vaalien ulkomainonta voi alkaa aikaisintaan 15.3.2023. Vaalikehikot vaalimainontaa varten asetetaan Tukkimiehen torille yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen. Kehikkoja asetetaan riittävä määrä ja ne annetaan puolueiden ja valitsijayhdistysten käyttöön ilmaiseksi.
Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |