RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eduskuntavaalien vaalipaikoista tiedottaminen
Keskusvaalilautakunta 14.02.2023 § 6
174/00.00.00/2022
Vaalilain 49 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Myös vaalipäivän äänestyspaikoista on tiedotettava (vaalilaki 67 §). Keskusvaalilautakunta voi myös harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 1.11.2022 § 171 päättänyt yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikasta.
Laitosten ennakkoäänestys toimitetaan vaalilain 48 §:n mukaan ennakkoäänestyksen ajanjaksona laitoksessa vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Laitoksella tarkoitetaan vaalilain 9 §:n mukaan sairaalaa, ympärivuorokautista hoitoa antavaa ja muuta, kunnanhallituksen päätöksellä määrättyä sosiaalihuollon toimintayksikköä, sekä rangaistuslaitosta. Kaupunginhallituksen päätöksen 1.11.2020 § 171 mukaisesti laitosten ennakkoäänestys järjestetään terveyskeskuksen vuodeosastolla, Kitinkodissa ja Kitinkannuksessa.
Kotiäänestys toimitetaan vaalilain 48 §:n mukaan ennakkoäänestyksen ajanjaksona äänestäjille erikseen ilmoitettuna, klo 9.00:n ja 20.00:n välisenä aikana.
Vaalilain 67 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivän ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Kaupungin ilmoitukset saatetaan yleisesti tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Keskipohjanmaa -lehdessä ja Lestijoki -lehdessä sekä kaupungin verkkosivuilla.
Kuulutus on liitteenä nro 2.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy liitteenä nro 2 olevan kuulutuksen ja saattaa sen tiedoksi vaalilain edellyttämällä tavalla
Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |