RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestyspaikkoihin sekä suorittamaan kotiäänestystä
Keskusvaalilautakunta 14.02.2023 § 4
174/00.00.00/2022
Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa ja kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoi-mitsijat. Kunnan keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat.
Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.
Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vaalitoimitsijana ei kuitenkaan voi olla ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.
Oikeusministeriön ohjeen mukaan vaalitoimitsijoita tulee ennakkoäänestyspaikkaan määrätä riittävästi.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta
1. päättää määrätä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat sekä vaalitoimitsijat suorittamaan kotiäänestystä liitteenä nro 1 olevan luettelon mukaan,
2. päättää, että korvaus suoritetaan tehtyjen työtuntien mukaan tuntipalkkana. Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan,
3. päättää, että kaupungin palveluksessa oleville ei suoriteta tehtävästä erilliskorvausta normaalin työajan ja liukuman puitteissa tehdystä työstä. Muilta osin heille maksetaan korvausta tehtyjen työtuntien mukaisesti noudattaen KVTES:n määräyksiä tai annetaan vastaava aika vapaana, ja
4. päättää, että keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalla ja sihteerillä on oikeus määrätä lisää vaalivirkailijoita, mikäli vaaditaan äkillisiä erityisjärjestelyitä esim. koronatilanteesta johtuen.
Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen asiassa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |