RSS-linkki
Kokousasiat:https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kannus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kvaaltk
Vaalilain (2.10.1998/714) 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että lautakunta on kokouksissaan aina päätösvaltainen.
Keskusvaalilautakuntaan ei sovelleta kuntalain 90 §:ssä tarkoitetun hallintosäännön määräyksiä kunnanhallituksen edustajan ja kunnanjohtajan läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissa eikä oikeudesta ottaa asia ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.
Kokouskutsu ja asialista on postitettu 24.1.2023. Esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen on julkaistu kaupungin verkkosivuilla samana päivänä.
Ehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |